Viestitellään!

Pimeinä ja välillä kylminä talvipäivinä moni koiranomistaja aktivoi mielellään koiraansa sisätiloissa. Noutamaan ja luovuttamaan oppineen koiran voi opettaa viemään viestejä ihmiseltä toiselle. Totuta koira ensin pitämään paperia suussaan. Jos koira pudottaa paperin, älä toru sitä. Kannusta ja kehu, kun se tekee oikein. Leiki paperilla noutoleikkejä, kunnes koira noutaa niitä mielellään. Kun koira on oppinut tarttumaan viestiin ja kantamaan sitä, ojenna sille viesti pidettäväksi.
 
Pyydä koiralle tuttua henkilöä avustajaksi. Todennäköisesti myös perheen lapset nauttivat tästä leikistä, ja heidät on helppo houkutella avuksi. Aluksi henkilöiden välillä on lyhyt matka. Yllytä koiraa menemään avustajan luo sanomalla esimerkiksi ”vie viesti”. Avustajan pitäisi iloisesti houkutella koira luokseen. Pyydä avustajaa vaihtamaan viesti makupalaan heti koiran saavuttua perille, ja avustajan olisi hyvä kehua koiraa oikeasta suorituksesta. Makupala on hyvä pitää piilossa, sillä muuten koira helposti pudottaa viestin.

Muista harjoitella riittävästi, jotta koira oppii tehtävän. Pidennä välimatkaa vähitellen. Jos koira vaikuttaa epävarmalta, auta sitä esimerkiksi kävelemällä kohti avustajaa. Kun viestin vieminen sujuu lyhyellä matkalla, avustaja voi mennä kulman taakse tai toiseen huoneeseen. Koiran voi opettaa kuljettamaan myös muita sille sopivia tavaroita kuten sanomalehden. Tehtävää voi vaikeuttaa kertomalla, kenelle viesti pitää viedä, jos on käytettävissä useita avustajia.

Yritys
Ruoki koiraasi oikein
Kysy asiantuntijalta
Koiravinkit