05.03.2018

Moikku!

Kivaa kun on talvi. Pakkastakin on minusta juuri sopivasti. Tuntuu kivalta kun nokka jäätyy! Kipristää sillä lailla kivasti kirsuni sisältä. Joskus tassuja palelee mutta silloin lisätään vain vauhtia varpaisiin.

Meidän Iiro oli eilen uutisissa! Kuuntelin niitä sohvaltani toisella korvalla. Valpastuin kun eräs ministeri puhui sukupolven ylittävästä huono-osaisuudesta. Tajusin heti mistä on kysymys. Alenevissa polvissa menee siis vielä huonommin kuin edeltävissä. Iirohan on minun mielestä ollut aina vähän pilaantunut kun se syntyikin ilman aivoja. Jos sen mummolla oli kokonaiset ja sen pojalla puolikkaat niin Iirolle ei tullut niitä enää ollenkaan. Sen ei kannattaisi kyllä lisääntyä koska sen pennut syntyisivät varmaan ilman päätä. Tai häntää. Tai turkkia. Ihan totta! Olen nähnyt sellaistakin.

Kun meidän Kasvattajalla on nyt menossa keskiäkäisyydellä höystetty tyhjän pesän kriisi. Sen poikanen muutti omaan kotiinsa. Kasvattajalle jäi liikaa vapaa-aikaa ja siksi se hommasikin aikanaan niin kuin ennalta ehkäisevästi kissan. Sen kummitus- sellaisen, muistatkos? Sekin on huono-osainen jo monen sukupolven ajan. Kun ei ole edes turkkia. Joutuu pitämään sisälläkin villapaitaa, reppana. Tosi kiva syntyä nahkasillaan ja pysyä sellaisena koko elämänsä. Kasvattaja on raahannut sitä kissanäyttelyihin ja onhan se voittanut niissä. Tuomarit on kehuneet sen silmiä ja rakennetta. Kaihan ne näkyy hyvin kun se on ihan nakkisillaan koko ajan. Minä epäilen että se on saanut niitä ruusukkeita juuri sen takia että se voisi peittää kammottavan kaljuutensa niillä. Säälipalkintoja siis. Sai se kuulemma paljon energiapitoista ja terveellistä ruokaakin. Varmaan siksi että ne Tuomarit toivoi että sen avulla turkki kasvaisi joskus takaisin! Ja siitä tulisi jotenkin normaalin kamala kissa. Meidän Emäntäkin suhtautuu siihen varovaisesti. Pitää rumana muttei tietenkään uskalla sanoa sitä Kasvattajalle. Kun se on sen oma kultainen koltiainen Maissilapsi. Puistattavaa. Hrrrr.

Tässä on se kalju Maissi näyttelyssä.

Tällainen se on kotona. Huomaa erityisen kiva luonne ja Burberryn kuosikas neule.
Me ollaan treenailtu sisähallissa tämän pakkasen takia. Käytiin opettelemassa oikeaa hyppytekniikkaa. Minä osaan jo. Mutta Iiro ja Falco sai opastusta. Minä kerroin niille, että tarkoituksena on ylittää se este siten, ettei siihen kosketa varpailla. Tai ainakaan jäädä mahasta killumaan sen päälle. Eli reipas ponnistus takajaloilla eteen- ja ylöspäin eikä mitään pelleilyjä. Kun voima siihen hyppyyn tulee meidän koirien takaosasta. Liittyy siihen sitten taivutusrasituskin joka kulkee pitkin selkäruotoa. Se on jo korkeampaa fysiikkaa se! Iskua etuosaan pitää pehmentää eikä saisi kopsahtaa alas kyynärpäilleen. Harjoitusvaiheessa kannattaa hypätä tosi matalia esteitä tai käyttää pehmustetta. Kuten meidän Iiroa. Juu.
Menkää ulos nauttimaan talvesta. Kaikki kiva loppuu aikanaan. Eli kevät saapuu tänäkin vuonna. Hankeen, mars! Meidän Falco onkin jo ihan pihalla, näppäsin kuvankin todisteeksi.

Brando, suuri lumen ja pakkasen Ystävä

Kuvat: Tanja Paasio ja Maija Päivärinta

07.11.2017

Moikku!

Viime bloggauksestani on kulunut luvattoman pitkä aika. Korrekti poliittinen anteeksipyyntöni eli sori siitä. Mutta kaikkeen on syynsä. Niin tähänkin. Minä olen ollut ERITTÄIN stressaantunut. Syypää siihen löytyy tuosta sohvalta. Kaiken pahan alku ja juuri eli meidän Iiro joka on ollut tosi raivostuttava viime aikoina. Se on pienessä tyhmässä päässään päättänyt nousta meidän lauman johtajaksi ja sehän ei kerta kaikkiaan käy. Minä yritin ensin meidän koirien omia konsteja eli osoitin Iirolle rauhallisesti mutta päättäväisesti sen paikan minun alapuolella. Arvaa tajusiko se vaikka tein sitä monta kertaa päivässä. Vähän kävi jo mielessä että pitääkö se ihan pöllyttää mutta koska väkivalta ei ole ratkaisu niin päätin sitten antaa meidän Emännän hoitaa asiaa. Sehän on kuitenkin periaatteessa meidän koko lauman johtaja mitä nyt Isäntä välillä pullikoi vastaan. Minä yritin ihan oikeasti saada Emännän ymmärtämään että tee hyvä ihminen tälle asialle jotakin. Istuin sen edessä ja kerroin koirakielellä että Iiro on oikea kiusankappale. Ja siitä olisi hyvä hankkiutua eroon. Tai muuten minä muutan naapuriin...

Kuvasta näet meidän Iiron TOSI pienen pään. Tyhjää tilaa vuokrattavana...
Kuvasta näet meidän Iiron TOSI pienen pään. Tyhjää tilaa vuokrattavana...

Emäntä ei tietenkään tajunnut joten minun oli sitten pakko ottaa järeämmät konstit käyttöön. Tiputin kasoittain karvaa, hankin korviini ärhäkän punoituksen ja riiputin kuonoa masentuneen näköisenä. Laahustin ympyrää ja yritin laihduttaakin näyttääkseni riutuneelta mutta kun ruokahaluni on erinomainen ja murkina laatuisaa Jahti&Vahti Extra Energiaa niin se ei sitten onnistunut niin hyvin kuin olisin toivonut. Pysyin potrana poikana. Emäntä kuitenkin huolestui ja vei minut Kasvattajalle kylään. Se katseli minua tosi pitkään ihan hiljaa. SE on huono merkki kun se on yleensä tosi puhelias. Emäntää alkoi pelottaa ihan tosissaan ja se laittoi kädet puuskaan ja peruutti varmuuden vuoksi hiukan. Meidän kasvattaja on tosi rauhallinen eikä se hermostu oikein mistään. Silloin se kuitenkin nosti molempia olemattomia kulmakarvojaan ja kysyi Emännältä että miten ihmeessä minä näytän ihan rukkaselta? Ja antoi sitten liudan ohjeita varsin napakasti. Emäntä vähän luimisteli ja me lähdettiin kotiin hiukan kallella kypärin. Ei jääty edes kahville vaikka pyydettiin. Mutta arvatkaas mitä. Siitä käynnistä oli tosi paljon apua!

Emäntä pohti Kasvattajan sanomisia ja ymmärsi sitten lopulta että sen on oltava entistä määrätietoisempi laumanjohtaja. Silloin meillä kaikilla on tosi hyvä olla. Eikä tule sitä stressiä. Siitä voi tulla vaikka mitä kremppaa, vatsahaava ja kaikkea. Vähänkö olisi kiva nieleksiä laastareita.

Kuvassa minun sisarpuolia. Aika pakkauksia! Niillä on aivot.
Kuvassa minun sisarpuolia. Aika pakkauksia! Niillä on aivot.

Kotonamme vallitsee nyt kuri ja järjestys. Emännälle tämä on ollut vähän vaikeaa koska se kuvitteli että me lakataan rakastamasta sitä jos se on tiukempi johtaja. Päinvastoin, meistä se on nyt entistäkin parempi kun meidän ei tarvitse keskenämme selvittää välejä. Emäntä päättää ja hyvä niin. Me kaikki napitetaan sitä meidän suklaasilmillä palvovasti. Ja vähän kilpaillaankin siitä kuka osaa parhaiten totella. Minä tietenkin! Minun hieno turkkini on alkanut kasvaa takaisin, korvat ovat kunnossa ja olen piristynytkin kovasti! Tuplakärsimykset Iiro ja Falco on nyt viety minun lepoaikana talomme länsisiipeen. Me toki syödään edelleen porukalla ja ulkoillaan yhdessä mutta on kivaa kun voi lepäillä rauhassa eikä tarvitse puolustaa paikkaansa sillä paremmalla sohvalla. Iirolla ja Falcolla on oma sohva siellä länsisiivessä. Minun vanha. Ihan kelvollinen vielä niille kahdelle.

Ennen tilanteen paranemista olin huolissani omasta hyvinvoinnistani. Erityisesti minun geeneistäni. Tiesitkö että ne voivat vaurioitua pitkäkestoisen stressin vuoksi? Ja sitten ne vauriot siirtyisivät seuraavalle ja ehkä sitäkin seuraavalle sukupolvelle. En toivoisi että minun mahdolliset jälkeläiset olisivat heti synnyttyään ihan stressissään ja inhoaisivat kaikkia Iillä alkavia alusta asti. Vaikka toisaalta... olisihan silläkin puolensa. Tätä asiaa tutkitaan ihan omana tieteenalanaan ja sitä kutsutaan epigenetiikaksi. Sitä on tällaisen maallikkokoiran aika vaikea ymmärtää. Mutta lyhyesti se on sellaista että olet sitä mitä mummosi söi. Paljastan sinulle nyt meidän suvun vaietun salaisuuden. Älä kerro kellekään. Minun emon isä on myös Iiron isän isä. Mummu oli kai jotenkin huolimaton. Sattuuhan sitä paremmissakin koiraperheissä. Onneksi minun emo on kunnollinen ja onhan se Iironkin isä on ihan oolrait. Iiro pilaantui sitten matkan varrella. Syntyi ilman aivoja.

Mutta nyt syömään ja sitten ulkoilemaan. Me mennään ehkä metsäretkellekin. Emäntä kulkee ensimmäisenä, minä tassuttelen ihan lähituntumassa ja kunnioittavan välimatkan päässä seuraavat Iiro ja Falco. Se sopiva väli on minun mielestä semmoinen kilometri tai pari. Ja meillä kaikilla on niin mukavaa!

Geenejään varjellen - Sinun Brando

23.08.2017

Moikkis!

”Kummituseläimet ovat kauttaaltaan ryppyisiä ja niillä on inhottavan näköinen häntä”
”Kummituseläimet ovat kauttaaltaan ryppyisiä ja niillä on inhottavan näköinen häntä”

Pitkästä aikaa. Ette kyllä usko mutta minä näin oikean Kummituksen. Se oli erittäin hirveän näköinen!  Sillä oli kamalan suuret korvat, valtavat mulkosilmät, hirmuiset raateluhampaat ja omituisen pitkät varpaat. Se oli väriltään violetti ja kauttaaltaan ruttuinen. Se näytti vähän pakastebroilerilta eikä sillä ollut yhtään karvaakaan! Säikähdin ihan tosissani. Selvä kummituseläinhän se siis oli. Mutta miksi ihmeessä se istui meidän Kasvattajan sohvalla?

Minun piti oikein tarkistaa asia tietokirjasta. Sen mukaan niitä kummituseläimiä on oikeasti olemassa! Mutta ei muka täällä Suomessa. Taisi olla se kirja hiukan vanhempaa painosta koska nyt niitä sitten on. Ainakin yksi. Toivottavasti niitä ei tule lisää. Jos se yksi olemassa oleva yksilö alkaakin lisääntyä räjähdysmäisesti. Ja kohta on kummituksia joka oksalla. Kammottava ajatuskin! Tuollaiset haitalliset vieraslajit pitää kitkeä ennen kuin ne pääsevät leviämään. Jos sinä näet kummituksen niin ilmoita heti minulle. Laaditaan yhdessä jonkinlainen kirjelmä vaikka Maa- ja Metsätalousministeriöön että ne tekisivät asialle jotakin.

”Kummituseläimillä on kokoonsa nähden aivan liian suuret hampaat joita ne käyttävät mielellään – Sinuun”
”Kummituseläimillä on kokoonsa nähden aivan liian suuret hampaat joita ne käyttävät mielellään – Sinuun”

Mutta koska byrokratian rattaat pyörivät hitaasti minä aloitin jo suurisuuntaisen valmistautumisen Suureen Kummitusinvaasioon. Poikkeuksellisen pelottavia aikoja varten on syytä varautua. Minä laskeskelin että kyllä ne Kummitukset saadaan kiinni kolmessa päivässä. Mutta minun tarvikelista on viikoksi. Parempi katsoa kuin katua. Ala sinäkin HETI kerätä JokaKoiranKotivaraa. Voit kopioida minun listan tai tehdä oman. Minun on kyllä aika kattava.

Brandon JokaKoiranKotivara:
- Vettä kannellisissa astioissa. Ja muita virkistäviä juomia kuten piimää. Reilusti.
- Kuivamuonaa. Useampi säkki Jahti&Vahti-nappuloita. Kannattaa hommata erilaisia niin on kivasti vaihtelua. Jos Sinunkin kodissa on niin sanottuja turhia suita vrt. meidän Iiro ja Falco, niin sellaiset voi laittaa heti poikkeustilan alkaessa puolille annoksille. Säästyy samalla kätevästi vettäkin.
- Jahti&Vahti Liha-aterioita. Yksi laatikko.
- Luita ja muita hyväkkeitä muutama pussillinen/koira. Hyvä ruoka, parempi mieli. Ei pelotakaan läheskään yhtä paljon kun on herkkuja kupissa! Ja on samalla tekemistä jos meinaa käydä aika pitkäksi.
- Sanomalehtiä, pieniä pienille asioille ja isoja isommille asioille. Siis jos ei uskalla ulos mennä. Pohdin että ehkä sellainen puupellettikin voisi toimia. Nehän voisi leväyttää vaikka eteisen lattialle. Ja samalla voisi suihkauttaa ilmaan hiukan männyntuoksuista ilmanraikastetta. Jos tikistäisi asiansa silmät kiinni niin melkeinhän se metsästä menisi. Eikö?
- Jos joku koira haluaa kaunistautua ja pitää poikkeusoloissakin turkistaan huolta niin voihan sinne varaston hyllylle varata yhden kammankin. Me ei sellaista tarvita. Normaalioloissakaan.
- Pehmeä nukkuma-alusta ja vaihtopeti on hyvä olla. Siten voi kätevästi vaihtaa pedistä toiseen jos toinen lämpenee liikaa. Niille puolikkailla annoksilla oleville välttää joku vanha viltti. Kun tilat on kuitenkin rajalliset. Juu.
- Tasapuolisuuden vuoksi niille meidän ihmisillekin on syytä varata vähän ruokaa ja omat juomat. Toisaalta, jos niiden kummitusten takia tulee sähkökatkos niin ne ihmiset joutuu kuitenkin syömään pakastimen tyhjäksi. Meillä on niitä kaksi. Niiden sisällöllä pärjää kyllä kovasyömäisempikin hyvän tovin. Järjestys on seuraava: Jäätelöt, kakut ja pullat. Marjat, mehut ja sorbetit. Vihannespakasteet, raparperit ja kalapuikot. Poronkäristys ja possunpaisti. Viimeiseksi kannattaa säästää se yllätyspussi joka on meidänkin isossa pakkasessa ollut jo vuosia. Kukaan ei tiedä mitä sieltä paljastuu! Ennen sen avaamista voi järjestää kivan arvausleikin, esimerkiksi seuraavaan tapaan. Isäntä sanoo: "Minä arvaan että siellä on naapurin Tapsan kanssa tehdyn kalareissun saalis!" Emäntä voi puolestaan arvata vuorollaan: " Minä arvaan että siellä pussissa on sillä kalareissulla kadonneet kumisaappaat ja se parempi, vihreä takki!" Keksi itse lisää. Kyllä näillä eväillä pärjää jo vähän pidemmänkin Kummitusjahdin ajan oikein mukavasti. Muista vain tarkastaa varastoasi aika ajoin. Se kannattaa pitää tuoreena. Eli syö aina osa pois ja hommaa sitten lisää. Kiinnitä erityistä huomiota tuotteiden päiväyksiin! Onneksi Jahti&Vahdin säkeillä säilyvyys on huippuluokkaa. Meilläkin ne on säilyneet tosi hyvin aina seuraavaan säkkiin saakka. Yksikään ei ole päässyt pilaantumaan!

Poikkeusoloihin hyvin valmistautuneena - Sinun Brando

07.07.2017

Helteistä heinäkuuta!

On se sellainen jossain päin maailmaa. Ainakin Epsanjassa. Juu. Olen pohtinut viime aikoina ilmastonmuutosta ja olen ihan huolissani. Kun turkkini ei ehdi kuivua enää ollenkaan ennen seuraavaa sadetta. Se ei voi olla terveellistä noin niin kuin pidemmän päälle. Sehän haalistuu ihan silmissä. Ja siihen tulee takkuja. Ja minä kun en oikein välitä siitä kampaamisesta. Tosin ei meillä kukaan. Emäntäkin on joskus monta päivää ihan peikkona ja Isäntä.. No sillähän ei ole enää paljon mitä kampailla. Sellainen harvahko takatukan tapainen. Joskus pyhätilaisuuksiin se kammataan veden avulla sellaiseksi kupoliksi pään päälle. Ja jäykistetään hiuslakalla. Rankan näköinen muuten kun siihen tarttuu tuuli..

Siitä ilmastonmuutoksesta. Kun meidän Falcon syntymäkodissa siellä Epsanjassa on nyt tosi kuumaa ja kuivaa. Ja meillä taas kylmää ja märkää. Voisikohan tilannetta jotenkin tasapainottaa? Vaikka siten että laitettaisiin vahinko puoliksi. Sataisi saavista vain joka toinen viikko? Te ihmiset pidätte niitä ilmastokokouksia niin ottakaa nyt hyvänen aika asia siellä puheeksi.  Aivan kestämätön tilanne. Ainakin minulle. Kaikki siis barrikadeille hyvän asian puolesta. Tyyliin: ”Sadetta Saharaan, paistetta pohjolaan!” Saa käyttää vapaasti. Näitä on sitten tarvittaessa lisääkin.

Meidän Falco kävi ensimmäistä kertaa näytillä. Saksanpaimenkoirien pääerikoisnäyttelyssä. Se on melkein kuin erikoisnäyttely mutta siellä arvostellaan erityisesti meidän koirien päitä. Falcolla oli hyvä pää. Ilmeikäs, voimakas, urosmainen ja vaikuttavan pigmentin omaava. Ja tyhjää täynnä. Juu. Sen pitäisi seurustella enemmän minun kanssani eikä vain hengailla Iiron kanssa. Eikös sitä sanota että joukossa tyhmyys tiiviistyy? Jos sitä tiivistynyttä tyhmyyttä on Joukossa niin on sitä kyllä Iirossakin. Ainakin meillä. Juu. Falco saapui sieltä näyttelystä kotiin jättimäisten pyttyjen kera ja sai se palkinnoksi herkkujakin. Ne se onneksi jakoi minun kanssa. Minun pelko on viisauden alku.

Falcolla on Pää. Kuvaaja MH

Siitä ilmastosta vielä. Meidän Kasvattaja on iloinen kun on ollut niin tuulinen alkukesä. Hyvät pyykki-ilmat! Se tykkää kovasti pyykin pesusta. Sen lempiohjelmakin telkusta on sellainen Puhtaat, valkeat lakanat! Meidän Emäntä ei taas tykkää yhtään siitä tuulesta. Kun sillä tulee pää kipeäksi ja lentää roskia silmiin. Ei se kyllä tykkää siitä pyykinpesustakaan. Välttelee sitä mahdollisuuksien mukaan. Meillä ei onneksi olekaan pihalla kovin paljon lehtipuita. Vain mäntyjä ja sellaisia. Miksikö? No tietenkin siksi kun se tuuli tulee siitä kun ne puut heiluttaa lehtiään. Meidän Kasvattajan pihalla on tosi paljon niitä lehtipuita. Tuulee siis koko ajan kivasti! 

Sitten varoituksen sana teille kaikille nelijalkaisille. Jos näet maassa sellaisen ruskean tai mustan sahalaitakuvioisen pötkylän niin ÄLÄ KOSKE siihen! Meidän tiimin uusi vahvistus pikku-Omppu teki niin ja se tuli tosi kipeäksi. Se pötkylä kun oli myrkyllinen. Sellainen myrkkykäärme, kyy. Se puri ja pisti Omppua vasempaan takajalkaan. Omppu meni ihan niin huonoksi että me melkein menetettiin se. Eläinlääkärit yrittivät auttaa Omppua ja meidän Kasvattaja valvoi sen vierellä viikon ja hoiti sitä niiden lääkäreiden ohjeiden mukaan. Omppu ei jaksanut aluksi yhtään liikkua eikä edes syödä mitään. Onneksi se poikanen oli Taistelija. Omppu toipui ja jäi eloon. Se oli eläinlääkärin mukaan ihan ihme! Meidän Kasvattajahan on aina sanonut että ihmeitä tapahtuu. Juu. Tässähän se taas nähtiin.

Omppu nauttii Elämästä! Kuvaaja Taina Kultanen.

Mutta ei kun pihalle kun turkkikin on nyt melkein kuiva. Kiva kesäinen seuraleikki on muuten se kun ensin virut siellä sateessa hetken aikaa ja tulet sitten kuistille missä ne sinun ihmiset on kahvilla. Mene ihan lähelle ja ravistele itsesi kuivaksi. Että tulee kivasti vipinää! Kokeiles. Kaikki maahan tippuneet saa syödä mutta pöydältä ottamista omin luvin en suosittele. Voi tulla sanomista ja jää iltaruoka saamatta. Ei ole kiva mennä nälissänsä nukkumaan. Kyllä jokailtainen Jahti & Vahti –annos on saatava!

Ilmastonmuutosta siihen kuivempaan suuntaan odottelee Sinun Brando - ja ihan vähän ne meidän Äly ja Väläys..

11.05.2017

Moikkuli!

Himputinjukra ja hitsinvitsi. Selvisi justiin uutisista että sinne Marsiin järjestetään eka lento vasta joskus vuonna 2030! Nonni. Ja pilettikin oli jo hommattu! Unohtivat muuten varaushetkellä mainita asiasta... Saavat kyllä luvan siellä avaruuslentoyhtiössä pulittaa minun rahat välittömästi takaisin. Korkojen kera. Eihän tällaista voi koira kestää joten lähetin tuplakärsimykset Iiron ja Falcon maalle kesäsiirtolaan. Meidän kasvattajalle. Juu. Ovat siellä nyt jonkun viikon kun Emäntä lähti taas Epsanjaan. Kotona onkin ihanan rauhallista. Me ollaan Isännän kanssa pötkötetty sohvalla ja töllätty telkkua. Välillä käännetään kylkeä. Viikonloppuna saatetaan lämmittää sauna jos siis jaksetaan. Maistuuhan se saunamakkara ilman sitä saunaakin. Emännälle tiedoksi että me saatetaan siivota ennen kuin sinä tulet kotiin. Vaikka ei me olla kyllä paljon sotkettu kun ollaan yritetty lepäillä mahdollisimman paljon!
Luin tässä yhtenä päivänä Pääkaupungin sanomista mielenkiintoisen artikkelin joka kertoi ihan uudenlaisesta kielestä. Sellaisesta koiraihmisten omasta. Se on nimeltään Koilakieli. Asiantuntijan mukaan Koilakielen alkeet oppii jokainen uusi koiranomistaja heti kun pentu on kainalossa. Koilakieli kehittyy paremmaksi kokemuksen ja harjoittelun myötä. Meidän Emäntä osaa sitä jo tosi hyvin. Tosin se on harjoitellut sitä aika kauan. Kun se ei ole enää ihan tyttöikäinen. Juu.
Siinä kielessä on hiukan erikoisia lauserakenteita ja omia murteitakin. Mutta periaatteessa sitä ymmärretään koko Suomessa. Kätevää, eikö? Kun meillä kävi kerran yksi savolainen Isäntä kylässä, niin kukaan meistä ei oikein ymmärtänyt että mitä se sanoi. Käsittämätön murre. Me kuunneltiin kyllä kohteliaasti. Sen yksinpuhelua. Samalla se joi kahvia ja söi paljon pullaa ja antoi joka toisen palan minulle. Kiva ihminen! Minä viihdyin ihan sen lähituntumassa koko kahvittelun ajan.
Mutta siitä Koilakielestä. Jos Emäntäsi kysyy sinulta että onko jo nälkä ja ruoalle tarvetta niin Koilakielellä se sanotaan "Onko toitella jo kova naaka?" Pompi silloin tasajalkaa ja kiepu ruokakupin ympärillä niin kohta on kuppi pullollaan maukasta Jahti&Vahtia! Jos sinun mielestä ruokaa oli liian vähän ja haluaisit santsikupillisen niin tapita silmät suurina vuoronperään Emäntää ja tyhjentynyttä kuppia niin heti sinulta kysytään että "Oliko tillä noooin kova naaka? Tattooko te toinen litää? Mattuuko tiihen vielä?" Ja mahtuuhan sitä. Ota AINA lisää jos annetaan. Minun neuvo. Hyvä.
Piti ihan laittaa käpälää kuonon eteen kun nauratti niin ne eri koirarotujen nimet sillä Koilakielellä. Minä olen siis taktanpaimenkoila. Naapurin belgianpaimenkoira on pelkkari. Ja Isännän kaverin Suomenpystykorva on tuomenpyttykolva. Irlanninsetteri on sitten kai illannintetteli, dobermanni on toopelmanni (tirskis) ja Bichon Frise on pitoon vlitee. Hovawart on hovavaltti. Rottweiler on lotvaileli. Sitten ne meidän kasvattajalla olevat omituiset pölyhuiskat on vaan yleisesti pikkukoilia. Lunsas määlä pikkukoilia. Juu.
Että kaikenlaista sitä onkin. Me koirat onneksi ymmärretään sitä Koilakieltä ihan luonnostaan. Vaikka me puhutaankin vain koiraa teille ihmisille ja tietty keskenämme. Me koirat kun kuullaan ja haistetaan paljon paremmin kuin te ihmiset. Siksi me ollaan sovittu ettei me kerrota teille ihan kaikkea. Harvempi sitä kai ilahtuisi kun Isäntää nuuhkaistessa voisi heti kannella Emännälle että taas on istuttu Allun baarissa puoleen yöhön ja ostettu sen jälkeen kipsalta lihapiirakka kahdella nakilla ja ylimäärisellä sinapilla. Kotiin tultiin ihan pirssillä vaikka se hämäyssyistä jätettiinkin tuonne tienhaaraan parin kilometrin päähän. Pakoputkessa kuului olevan reikä ja etupallonivelissä oli selkeää kulumaa. Juu. Vaikka joillakin Emännillä täytyy olla tosi hyvät aistit kun nekin tietää saman vaikkei me koirat sitä niille kerrottaisikaan. En kerro mistä tiedän asian...

Jaa sitten ihan sellainen pikku-uutinen. Meidän Iiro on sitten suorittanut sellaisen BH-kokeen hyväksytysti. Käsittämätöntä, saattoi olla vahinko. Mutta kyllä se taas ylpisteli inhasti kun sillä oli kotiin palatessa tuliaisena sellainen hieno sininen kilpailukirja. Minulle ja! Jos joku tietää saako niitä kilpailukirjoja tilata vaikka postimyynnistä, niin vinkatkoon. Minä vakuutan että osaan ihan kaiken ja ylimääräistäkin. Ja jos ihan pakko on niin jotain liikkeitä voin vaikka näyttääkin. Paikallamakuu on ihan erinomainen kun olen viime päivinä harjoitellut sitä tosi ahkerasti. Juu.

Iiron isä halusi lähettää pojalleen terveisiä. Tässä ne nyt tulee. Nuija ja tosinuija. Koilakielellä Ilkki ja Iilo.

Isä Irk onnittelee jälkikasvuaan loistavasta suorituksesta. Koilakielellä se on "Hyvin tetty, pooka! Jakka tamaan malliin. Telkuin ikkä."

Että eipä tässä nyt muuta kuin sohvalle pitkälleen. Yleensä me saadaan ruokaa vain kaksi kertaa päivässä ja korkeintaan jotain ihan pientä siinä välissä. Ja viilit illalla. Isäntä on onneksi eri reilu ja jätti ruokakaapin oven auki. Evästän nyt ihan omaan tahtiin. Jahti&Vahtia suoraan säkistä. Ihan kuin olisi retkellä kun ei ole lautastakaan. Hyvältä se toki maistuu vaikka kattaus on kieltämättä aika arkinen.

Ja tiedoksi sinne maalle, koilakielellä että se meidän kasvattaja tajuaa: "Iilo ja Valkko voi jäälä tinne teille pytyvätti. Lemmit ja kupit tulee pottitta. Kaikki lätit ja palemmat lelut pilän minä."

Telkuin, Blando

20.04.2017

Moikku!

Pitkästä aikaa. Juu. Kun tässä on ollut kaikenlaista... siis lähinnä tilanne nimeltä Iiro. Tyhmähän se on aina ollut mutta nykyisin se on myös ilkeä. Kun johtajuus on tosi tärkeä juttu. Tiedäthän, sellainen lauman sisäinen arvojärjestys. Meillähän se on toiminut tähän saakka varsin mainiosti. Ensin on Emäntä ja minä, sitten alenevassa järjestyksessä Iiro, Isäntä ja pikku-Falco. Iiro ei enää tyydy osaansa vaan on päättänyt nousta minun ja Emännän rinnalle (tai ihan ylikin) ja sellainen ei nyt kerta kaikkiaan käy. Iiro on siis joutunut kurinpidollisten toimien kohteeksi. Emäntä on joutunut neuvottelemaan sen kanssa muutamaankin kertaan siitä, että TÄNNE ja SIVULLE tarkoittaa välitöntä kipitystä Emännän eteen ja siitä vauhdilla sen sivulle sellaiseen perusasentoon. Se sujuikin jo ihan mallikkaasti. Kunnes kerran käskyn saapuessa Iiro vain nosti päätänsä ja lähti naapuriin. Pissi vielä kostoksi perennapenkkiin. Katselin kiinnostuneena kun Emäntä vaihtoi väriä. Retliiniksi taas. Säikähdin ihan kun se karjaisi sellaisella Leijonan äänellä että IIROTÄNNE****** (sensuroituja asteriskejä) Iiro lähti ihan lapasesta, siis sinne naapuriin. Emäntä nappasi hihnan ja haki sen sieltä. Aika napakkana tuntui olevan. Iiro pääsi arestiin. Kyllä minua nauratti makeasti! Mutta ei aikaakaan niin voi kauhistus. Kun Iiro pääsi nöyrtyneenä arestista niin heti tilaisuuden tullen se alkoi taas isotella. Tällä kertaa minulle. Minä tein rauhoittavia eleitä, haukottelinkin. Se vaan jatkoi sitä ärsyttämistään. Tällaisena vahvahermoisena ja rauhallisena koirana tiedän, ettei väkivalta ole ratkaisu. Kun Iiro the Tosi Idari kuitenkin laittoi etukäpälänsä minun selän päälle ja pörhisteli, niin katsoin viisaimmaksi tehdä siirtoni. Tarpeellisia, tilanteeseen soveltuvia voimankäytöllisiä toimenpiteitä siis. Laitoin  Iiron nopeasti ja siististi nippuun ja maahan selälleen. Istuin varoiksi sen päällä ja pidin kiinni kuonosta. Arvaa lähtikö se kammottava Iiron maku suusta viikkoon. No ei. Mutta Iiro tokeni. Toivottavasti pysyvästi. Seuraavalla kerralla en ole yhtä salliva. Minulla on kyllä taas TosiOvelaSuunnitelma...

Meillä kun on katsottu telkusta sellaista dokumenttia maastamuutosta. Siis pysyvästä. Sinne Marsiin. Juu. Niin minä sitten pohdiskelin itsekseni että se voisi olla riittävän etäällä. Minusta. Ja erittäin siunattavasti sinne ei myydä kuin vain menolippuja. Kun se Mars on niin kaukana. Vissiin siellä missä se pippuri kasvaa. Pitää mennä lentokoneella ja kaikkea. Siellä ei kai ole vielä Saksanpaimenkoiria. Niin että Iiron saa kyllä viedä mukanaan. Kyllä se lemmikkinä menee. Ja osaahan se ainakin haukkua jos joku paikallinen tulee ovelle kyselemään kuulumisia. Tiedäthän, sellainen Marsilainen. Pikkuisenhan siellä oli karun näköistä kun ei ollut yhtään puitakaan. Tehty vissiin reilummat avohakkuut. Mutta äkkiäkös niitä sinne istuttaa. Ensi hätään voisi Iirolle laittaa ulos vaikka pelargonian. Se kun tykkää pissiä niihin perennapenkkeihin. Iirolle voisi laittaa kaulaan vihreän kaulapannan niin sen erottaisi siellä paremmin. Kun se soveltuisi siltäkin osin hyvin Marsilaiseksi kun sen turkki on aika punainen. Ajatteles. Sitten se saisi pullistella siirtomaaherrana ihan itsekseen. Yksin Marsissa. Se voittaisi muuten helposti kaikki paikalliset koiranäyttelyt. Se on vissi ja varma että SERTit on nopsasti kasassa. Marsin Voittajaksi jo ekana vuonna! Sielläpäin on kyllä kuulemma jo semmoinen Laika-niminen joskus piipahtanutkin. Mutta siitä on niin kauan että tokihan se kilpailisi jo veteraanisarjassa. Mutta siinä mielessä hyvä ettei tarvitse Iiron kilpailla itseään vastaan Best in Mars -kehässä! Mietin myös lainopillisia kysymyksiä. Iirohan on sitten laillinen Marsiinmuuttaja. Ja siihen kai sovellettaisiin Suomen Lakeja. Eikös se Mars ollut Suomen siirtokunta? Mutta jos siellä asuu jo paikallisten lisäksi vaikka Ruotsalaisia niin pitää varoiksi muistuttaa Iiroa että siirtokuntien välillä sovelletaan kai samoja säädöksiä kuin kansainvälisillä vesillä. Ettei sitten viedä naapurin luita tai syyllistyy merirosvouteen. Juu.

Hyvä suunnitelma, eikö? Kerroin siitä jo Falcolle ja se huppana itkeä tirautti kun sillä tulisi Iiroa kova ikävä. Joten minä lupasin että Falco saa skypettää Iirolle joka Joulu. Ja meilata joskus muulloinkin. Niin kyllä se sitten rauhoittui ja paineli pihalle. Että eikun tuumasta toimeen. Minä tulostin Iirolle jo piletinkin. YHDENSUUNTAISEN. Katso vaikka.

Matkalippu Marsiin. Ei palautus- tai vaihto-oikeutta. Siis Iirolla.

Tämä jos mikä on sellaista rauhanomaista konfliktien hoitoa. Rauha vallitsisi sekä Maassa että Marsissa. Kun en oikein tunne paikallisia fasiliteettejä niin voisi olla hyvä varustaa Iiro hiukan suuremmalla määrällä matkaevästä. Lavallinen Jahti&Vahti Extra Energiaa ruumaan niin pysyy poika hyvässä lihassa matkan aikana. Voin lahjoittaa lisäksi Iirolle minun herkkukaapista pari hyväkepussia ja sen vanhan VihreäSenkinVihreän niin on myös matkan aikana jotain viihdykettä. Ihan siitä ilosta ettei tarvitse enää koskaan nähdä sitä tyhmeliiniä. Juu.

Jos jollain on kotona sama tilanne niin voi kysyä minulta onko siellä lennolla vielä vapaita koirapaikkoja. Yritetään järjestää.

Terkkusin Brando ja Falco - ja Iiro kohta matkalla Marsiin

Falco vauhdissa. On sillä takanakin jalat.
Falco vauhdissa. On sillä takanakin jalat.

03.02.2017

Talvinen HAUkahdus teille kaikille!

Se on talvi puolessavälissä. Mikäli uskomme vanhoja sanontoja ja miksi emme uskoisi. Vaikka meilläpäin ei ole oikein talvea ollutkaan, luntakin ihan minimaalisesti. Hankeen sukeltaessa sattuu kuonoon. Kokeilin, muutamankin kerran ennen kuin uskoin. Eli kevät on tulossa. Ja mikäpä silloin alkaa? Yhteiskunnallisesti merkittävä suuri koirankaki -keskustelu...juu.

Kun me koirat joudutaan käymään ulkona kakilla kun meille ei ole oikein sisävessoja. Tai on kuulemma jossain Amerikassa. Sellaisia on ehkä tulossa tännekin joskus. Siihen asti puskaan mars. Kokeilepas itse huviksesi mennä ulos kyykkimään tosi kovalla pakkasella. Voin kertoa että kyllähän siinä pyrstö paleltuu, erityisesti jos on vatsa kovalla. Minulla oli kerran kun olin syönyt vähän enemmän luita kuin olisi ollut soveliasta. Minä yritin ja pyörin ja pinnistelin, tuloksetta. Lopulta ajattelin että kiipeän mäennyppylän päälle jos liikunta auttaisi. Juu, auttoihan se. Tosin olin ihan uupunut operaation jälkeen. Silmätkin veresti ja tassuihin otti. Muuten, jos teet samoin niin käännä pyrstöpuoli alarinteen suuntaisesti. Minä en ajatellut asiaa loppuun asti.

Suuria kaki -keskusteluja käydään myös meidän koirien huoltojoukkojenkin toimesta. Joskus ihan kahvipöydässäkin. Eikä silloin puhuta ympäristön roskaamisesta. Kaikki valistuneet Emännät ja Isännäthän kuljettaa lenkeillä mukana sellaisia kakipusseja mihin ne voi kerätä meidän jätökset. Ja viedä roskiin tai mihin vaan. Niitä kakipusseja on sitten eri värisiäkin jos haluaa vähän hifistellä. Meillä on ihan tavallisia ruskeita. Kiitollinen väri muuten. Niihin kaki -keskusteluihin palatakseni, niissä käsitellään ennemmin kakin laatua ja määrää. Tyyliin että meidän Musti se kiittää kun tekee pikkukakeja. Tai että meillä taas Mantan jätökset kerätään lumilapiolla. Se on muuten oikeasti aika tärkeä asia. Jos syö huonolaatuista murkinaa niin sitä kakiakin tulee tosi paljon. Hyvälaatuinen murkina käytetään meidän koirien elimistössä tarkkaan hyväksi ja ulos päätyy tosi vähän jätöksiä. Niin sanottuja "left-overeita" eli jäljelle jääneitä. Meidän kasvattajakin on osallistunut keskusteluun. Se kertoi kerran siivonneensa sellaisen hirviökakin mikä melkein jäi lattialle pysyvästi. Sen yksi mummokoira Aura oli ollut asialla. On se ollut aikamoinen kun mopin varsikin oli katkennut siinä yrityksessä! Tästäpä sainkin ajatuksen. Eli laadin Brandon oman kakilistan:

Liimakaki: Joskus myös hirviökaki. Erittäin kestävä. Ei lähde liottamalla eikä raaputtamalla. Usein kynnyksellä. Estää ovien avaamisen ja sulkemisen. Jos siihen tallaa niin on kenkäkin pilalla. Suositellaan kynnyksen pikaista vaihtamista. Ja kenkien.

Kummituskaki: Tuoksu on voimallinen mutta kakia ei löydy. Vaikka tiedät kakkineesi.

Pentukaki: Määrältään runsas ja voi löytyä ihan mistä tahansa. Useimmiten olohuoneen villamatolta. Haisee inhasti pennulta. Jos näet sellaisen niin mene heti kantelemaan lähimmälle ihmiselle. Ne yleensä tulee paikalle juoksujalkaa rätin ja valkaisuaineen kera. Ohjelmallinen tuokio luvassa. Istu alas ja katsele.

Munkkikaki: Vrt. hevosenmunkkikaki. Tulee vain jos olet maistellut niitä munkkeja. Ne on meidän Falcon lemppareita. Se haisi ihan munkeilta kun se tuli sieltä Epsanjasta kun sen kotona oli aika paljon niitä munkintuottajia. Meidän naapurissakin on sellaisia joten Falcon ei tarvitse niistä kokonaan luopua. Ihmiset ei kyllä jostain syystä tykkää ajatuksesta. Mitä jos niille hevosillekin alkaisi syöttää vaikka Kana-riisiä? Tulisi vähemmän munkkeja. Elä itse pelkällä heinällä, suututtaisihan se. Minä tekisin niitä munkkeja ihan ilkeyksissäni.

Hiekkakaki: Vähän sama kuin edellä mutta tulee kissojen hiekkalaatikosta. NIILLE siis on niitä sisävessoja! Missä on tasa-arvo tässäkin asiassa, kysyn vaan. Minä kun en saa syödä niitä kissoja niin olen sitten yrittänyt maistella edes niiden jätöksiä. Meidän Kasvattajalla. Se vain yhytti minut itse teosta ja sai kohtauksen. Piti sitten lopettaa. Kostoksi söin kissanhiekkalapion. Putsatkoon laatikkoa jatkossa ilman sitä lapiota.

Ei-niin-kiinteä-kaki: Ripsan esiaste. Huolestuttaa Emännät sopivasti. Näytä surkealta ja laahusta voipuneesti. Tehosta vaikutusta kolahtamalla lattialle. Saat heti parempaa ruokaa ja makoisaa Jahti&Vahti -maitohappobakteerivalmistetta. Sitä kannattaa muuten käyttää ihan ennaltaehkäisevästikin. Eri maukasta!

Ripsakaki: Ihan sitä itseään. Jos ei maitohapot auta niin joudut ehkä tohtorille. Pahinta on jos joudut paastolle! Muista juoda riittävästi. Pyydä vaikka makoisaa piimää johon voisi kyllä laittaa höysteeksi vähän jauhelihaa...jos se ripsa kestää enemmän kuin päivän niin kaikki alkaa jo kaivata kiinteätä kakia. Sinäkin. Juu. Kotikonstina voit koettaa popsia hiiliä vaikka teidän grillistä. Niin kuin hiilitablettina. Tai sitten voit nuoleskella savea teidän kotiojasta. Sellaista valkosavea on yhdessä ripsalääkkeessä, toiselta nimeltään kaoliinia. Säästä siis ja kurvaa ojan kautta!

PanAm-kaki: Yhtä nopea kuin esikuvansa, se lentoyhtiö, tiedäthän? Rynnistää ulos kamalalla paineella ja meluvallikin ylittyy. Meidän Iirolla oli kerran sellainen kun se maisteli pienenä tyhmyrinä yhden kirjan kulmaa. Voin sanoa että siinä lensi sanoja ilmassa! Lohdullisesti menee yleensä ohi äänen nopeudella. Kertarytinällä.

Kaasukaki: Kätevä kerrostalossa jossa asuu koiravihamielisiä ihmisiä. Ei jää raskauttavaa todistusaineistoa. Toimii myös sohvaperunaomistajille. Pääsevät ylös ja ulos ihan ennätysvauhdilla! Kokeiles.

Että kyllä se kaki on tärkeä ja yhteiskunnallisestikin merkittävä asia. Syö vain laatuisia Jahti&Vahti -muonia niin pysyy vatsa kuosissa. Kiva itselle ja niille meidän ihmisillekin. Kivempi kerätä kiinteitä kakeja. Muistan kuulleeni että Iiron isä kun oli ensimmäisessä isossa näyttelyssään nuorena niin sille oli tullut semmoinen jännäkaki. Keskelle Messuhallia. Kasvattaja tietenkin hälytti paikalle päivystävän kakipartion. Ja yritti antaa ensiapua. Eli meni koko rulla talouspaperia. Kakipartio huokaili paikalle tultuaan että ei tähän auta kuin koko ämpärillinen sahanpurua. Kyllähän se lattia saatiin lopulta puhtaaksi. Kasvattaja maksoi siivousavusta partiolle ns. likaisen työn lisää. Ja kyllähän se Iiron isä sitten voittikin. Tuomarin mukaan liikkui kevyesti kehässä. No ihan varmaan. Kevennyttyään lattialle. Juu.

Että eikun syömään ja sitten kakille. Pidetään keskustelua yllä! Eli jutun juurille (tai sen pihakoivun).

Sinun gastroenterologisi - Brando

Moikkuli!

Miten Sinun Joulut meni? Meillä meni vanhaan malliin. Eli en saanut taaskaan sitä mäyräkoiraa... Lahjat oli muutenkin korkeintaan sellaisia keskinkertaisia joten Uudenvuodenlupaukseni onkin olla vain keskinkertaisesti kiltti. Tämä lupaus pitää! Onneksi ruokapuoleen oli tänä Jouluna satsattu. Kaikkea hyväkettä. Me pojat oltiinkin aika lähellä keittiötä koko ajan. Emännällä kun oli se silmäjuttu. Eli ihan lepakkona joutui kokkailemaan. Siinä oli se hyvä puoli että osa raaka-aineista tippui työpöydältä. Minä odottelin siinä alla että herkut tippuu suuhun. Emäntä kyllä kummasteli Isännälle että miten reseptin mukaan ruokaa olisi pitänyt tulla enemmän. No ei kai sitä hääviä määrää tule uunistakaan kun hävikki oli suuri jo ennen sinne menoa!

Ai mikä silmäjuttu? No kun viimeksi puhuttiin niistä kammottavista ihmis-sairauksista niin se Emännän Shar pei -kuume kyllä parani mutta sitten sen silmä sairastui. Siihen tuli sellainen kaihi. Ehkä perinnöllinen. Se näki aina vaan huonommin ja autolla ajokin oli sellaista hankalaa. Vaikka sillä oli päässä ne sen apupitkätkin joiden sangasta meidän Falco vähän maistoi. Emäntä meni sitten lääkäriin joka vaihtoi siihen sen silmään näppärästi uuden linssin. Olipa hyvä että sillä lääkärillä oli varaosia valmiina! Kun Isännän autoon tilattiin sellaisia varaosia niin sai viikkotolkulla odotella. Nyt Emäntä näkee taas tosi hyvin. Ja mikä parasta, me päästään taas treenikentälle, jipii!

Muistattehan että minä olen ollut aika paljon Emännän ja Kasvattajan mukana mörkövahtina kun ne keräilee metsästä niitä sieniä ja mustikoita? Eikä ole mörköä näkynyt. Nyt olisi ollut minunlaiselleni tarvetta. Kun Kasvattajan kodin lähellä sen naapuri oli mennyt sinne metsään kävelylle niin sitten se mörkö iski. Ihan totta! Se oli sellainen karhumörkö. Oli pureskellutkin sitä naapuriparkaa. Jalkaan. Kaksi kertaa! Onneksi sen naapurin henki sentään säästyi. Kun ne karhumöröt voi syödäkin ihmisiä jos niillä ei ole muuta ruokaa. Yleensä ne kyllä syö marjoja ja sellaista. Olikohan se Kasvattajan naapuri kasvissyöjä ja sen takia makoisa? Kasvattaja kehui sitä sen naapuria ja sanoi että sillä on hyvä hermorakenne. Kun se oli ehtinyt heittäytyä maahan pitkälleen ja esittänyt kuollutta. Ihan Oscarin arvoinen suoritus näytellä kuollutta kun jalkaa kalvetaan. Parane pian ja ymmärrä nyt, Arvoisa Naapuri, soittaa meidän Kasvattajalle ja tilaa sinullekin oma Mörkövahti ettei tällaista pääse enää tapahtumaan!

Pohdin asiaa ja päätin lisätä ne karhut minun puolueeni, Koirien Vapautusrintaman ohjelmaan Ei-Niin-ystävällismielisinä eläiminä. Että suunta ja terävät hampaat kohti Ruotsia, Mars!

Me koirathan ollaan periaatteessa erittäin ystävällismielisiä. Kun meillä on ollut sellainen domestikaatio. Eli me ollaan kesyynnytty. Ja me tykätään olla ihmisten kanssa ja ymmärretäänkin niitä jo aika hyvin. Kissat taas... onhan nekin kuulemma jotenkin kesyyntyneet. En usko. Koska minä en ole kesyä kissaa nähnytkään. Ne voi NÄYTTÄÄ ensin ystävällismielisiltä mutta heti tilaisuuden tullen ne pörhistyy leijonan kokoisiksi. Ja näyttelee hampaita. Ja murisee. Jos sinun kotona on sellainen kissa niin pidä varasi. Jonain aamuna voit herätä jalkaa köyhempänä.

Turvallista (ja kissavapaata) vuotta Sinulle toivottaa

-Brando ja hermoromahduksen kohta aiheuttavat tuplakärsimykset (eli Iiro ja Falco)

19.12.2016

Talvinen tervehdys Teille, arvoisa koiraväki!

Poloinen Falco , kuparin kalvama, eväskeppinsä kera.
Poloinen Falco , kuparin kalvama, eväskeppinsä kera.

Oletteko olleet kilttejä? Noin niin kuin lahjamielessä. Nyt on se aika vuodesta kun tontut kurkkivat ikkunoista ja raportoivat sille Joulupukille IHAN KAIKKI. Minä olen ollut vilpittömästi tuhmana kun ei se Pukki tuonut aikaisempina Jouluina sitä mäyräkoiraa. Vaikka ihan anomuksenkin laitoin. Pitäköön pakettinsa. Ja ylimääräiset mäyräkoiransa. Meidän Emäntä on onneksi jo ostellut minulle kaikenlaisia hyväkkeitä. Se tosin luulee etten tiedä missä niitä säilytetään...eteisen kaapissa. Juu.


Kun ajattelin että parempi olla isosti tuhma kuin pienesti kiltti. Olenkin siis ollut Koirien Vapautusrintaman asialla monta kertaa. Ihan treeneissäkin. Teen niin kuin minua huvittaa. Onhan siitä tullut vähän sanomista. Olen kuitenkin päättänyt pysyä lujana. Minua ei komennella! Emäntä ja treenari on olleet ihan pulassa. Kasvattajakin on hälytetty paikalle. Se ei tosin nähnyt suurempaa ongelmaa. Tietenkään ei. Kun silloin olin TOSI KILTTINÄ. Sen hetken. Katsellaan nyt kiltistynkö ensi vuonna. Riippuu aika pitkälle paketeista. Jos ne on huonoja tai keskinkertaisia, niin pysyttelen tuhmana.


Olen tosin opiskellut ahkerasti. Genetiikkaa. Minun Kasvattajakin on taas opiskellut lisää ja se haluaa jakaa oppimansa meidän Emännän kanssa joka on kyllä kuunnellut sujuvasti. Tiesittekö, että koiran genomi on selvitetty jo vuonna 2005. Ja nyt vasta sain tietää siitä! Meillä koirilla on perimässämme 2,4 miljardia emäsparia. Teillä ihmisillä on vähän enemmän. Mutta meillä on vastaavasti enemmän kromosomeja. Kokonaista 39! Juu. Ja yksi syy meidän koirien geneettiseen monimuotoisuuteen voi olla mutaatio meioosin aikaista rekombinaatiota säätelevässä PRDM9-geenissä. Tämä selvä?


Meillä koirilla on satoja erilaisia perinnöllisiä sairauksia. Ihan niin kuin teillä ihmisilläkin. Ja niitä sairauksia tutkitaan koko ajan. Että me rotukoirat tultaisiin terveemmiksi. Samalla saattaa löytyä parannuskeino johonkin kammottavaan ihmissairauteen. Niitä sairauksia on tosi monenlaisia. Onneksi meillä kotona on kaikenlaisia mallikappaleita joista olen voinut tehdä itsekseni empiirisiä tutkimuksia...


Esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta. Siihen liittyy lihominen, yleinen väsymys ja lihasheikkous. Oireina voi olla myös tavanomaista suurempi uupuminen rasituksessa ja palelu. Karvapeitekin voi ohentua. Meidän Isännällä on se! Se heikentyy jo ajatuksestakin että pitäisi lähteä autotallia rakentamaan. Kun tulee kylmä ja paleltaa. Sen lihaksetkin on usein niin väsyneet ettei se jaksa nousta sohvalta. Sen pään karvapeitekin on kaukainen muisto. Tähän tautiin on onneksi hyvä lääke. Se pitäisi vaan ensin käydä tohtorilta pyytämässä.


Kuparitoksikoosi. Siinä ravinnon sisältämä kupari kertyy maksaan tai johonkin. Sitten tulee kipeäksi. Meidän Falcolla on kai se. Kun se on alkanut sillä turkista. Ihan kuparin värinenkin jo. Voi minun pikkuveljeä. Kova kohtalo. Sitten sillä oli se panoestiittikin. Eli luukalvon tulehdus. Ihan oli vaivainen. Se tuli kai sille annetuista luista. Minä voin syödä ne jatkossa ettei veikalle tule kipuja!

Syringomyelia. Kurja sairaus jossa pää on jotenkin liian pieni aivoja ajatellen. Ne ei niin kuin mahdu ja tulee ulos korvista. Tavataan spanieleilla. Meidän Iirolla on se, vissisti. Se onkin luonteeltaan vähän spanieli. Ja tyhmähkö. No kai nyt kun aivon palasia tippuilee korvista. Minä olen aina tiennyt että siinä on jotain kummallista...


Shar pei -kuume. Siinä tulee kuumetta ja lihaskipuja joita voi hoitaa onneksi aspiriinilla. Kun on ruttuinen nahka joka on runsailla poimuilla. Ihan en ole varma mutta kun ympärilleen katselee niin se vaivaa kai vaan tyttöpuolisia ja sellaisia ei-niin-nuoria. Juu. Emännällä on se. Yhtenä päivänä sillä oli sellainen kuumekohtaus ja se ihan valitti sängyssä. Ja ruttaantui ihan silmissä. Ei se aspiriini tainnut auttaa. Jos se lääke oli mennyt vanhaksi? Pitääkin tarkistaa ihan paketista.


Sitten on tosi paljon muita. Niin kuin vaikka laiskamatoushuonolenkillelähteys. Ikävä ja tosi yleinen. Kroonistuu helposti. Taudinkuvaan kuuluvat pahenemisvaiheet erityisesti sadesäällä. Koiraihmisillä yleinen, koirilla harvinainen. Sitten sairauksia on ihan itse hankittujakin. Kuten Jouluähky. Se tulee lanttulaatikosta. Kinkusta voi tulla ihmisille ylensyömäysylenannatus. Että kohtuus kaikessa. Lepäilkää edes niitten ruokailujen välissä. Ja viekää meidät ulos. Sitten jo voikin ottaa jotain pientä purtavaa. Ja muistetaanhan pitää ne suklaat ylähyllyillä! Kun ne on meille koirille tosi vaarallisia.


Että kaikenlaista sitä onkin. Minä olen kyllä ihan kunnossa. On se siunaus että on yksi tervekin tässä torpassa.
Katselkaa tekin vähän ympärillenne niin näette mitä mielenkiintoisimpia oireyhtymiä. Osalle ei oikein voi mitään. Osasta ei ole suurta haittaa. Osa paranee hoidosta huolimatta. Osa tulee huonosta ruoasta. Popsikaa vain Jahti&Vahtia niin ei tule vatsanväänteitä. Se ei olisi kivaa näin Jouluna!
Minä haluan toivottaa koko meidän lauman puolesta Hyvää Joulua itse kullekin säädylle. Ja paljon paketteja! Jos joku ei ole vielä ostanut niitä niin Jahti&Vahdin mallistossa on paljon hyviä lahjaksi soveltuvia tuotteita. Pyydä ne kaikki.


Ja jos se Pukki kuitenkin haluaa tuoda minulle sen mäyräkoiran niin kyllä meille mahtuu. Minun petiin mahtuisi justiin sellainen pitkä ja matala. Haluaisin ruskean. Lupaan kiltistyä välittömästi!
Päätonttunne, Brando ja tonttu-alamaiset Iiro ja Falco

13.10.2016

HAUkahdus koiraväki!

Kuvassa Falco ei tajua. Suomea.
Kuvassa Falco ei tajua. Suomea.

Olen joutunut Falcon kotiutumisen jälkeen pohtimaan kuullun ymmärtämistä ja kielen kiemuroita noin yleensäkin. Mehän Iiron kanssa puhutaan koiraa suomeksi mutta Falco ei vielä oikein osaa sitä. Se kai oppi puhumaan koiraa vain epsanjaksi. Ja kun me ei osata sitä epsanjaa! On ollut vähän kaikenlaista ongelmaa tästä johtuen. Ja vaivaa ja vastusta. Esimerkki: Brandon oma tarkoittaa todella Brandon omaa. Vaikka ihan selkeällä ja kuuluvalla äänellä kerroin Koirasuomeksi että minun kuppini on vain minun ja pysyykin minulla. Onneksi olin tarkkana. Eihän meidän Falco tajunnut. Koska melkein meni minun isoin ruokakuppini, tai siis että osa siitä menikin. Nimittäin ruoka sen sisältä ja vähän reunaakin.

Kasvattajakin puhui Emännän kanssa yhtenä iltana tässä meillä kuullun ymmärtämisestä. Kasvattajan mukaan niin hyvin ei voi mitään asiaa selittää etteikö joku kuule tai ymmärrä sitä väärin. Tai ainakin muista asiaa jotenkin eri tavalla. Ja kertoo sen sitten sillä lailla ihan totena eteenpäin. Vähän ne huokaili. Ja nauroikin aika paljon. Parempi tietysti nauraa kuin itkeä, eikö? Jos ette kuule kunnolla ja epäilette vikaa korvissa, niin pyytäkää ensin apua teidän omalta eläinlääkäriltä. Syynä voi olla hiiva. Tiesittekö että se voi aiheuttaa tulehdusta korvassa? Voi siellä korvassa olla myös vierasesine. Tai kammottava korvapunkki (tulee sitten yleensä kissoilta ja tehän tiedätte mitä mieltä minä niistä olen). Meillä on säästytty korvatulehduksilta. Kun meillä ei ole niitä kissoja eikä vierasesineitä kun meillä on vaan omia. Hiivaakaan ei ole tullut kun me syödään vain Jahti&Vahtia. Se on kokonaan vehnätön niin ei saa se hiiva sellaista kasvualustaa. Vertaa nyt vaikka vehnäpullaan. Vähänkö olisi kiva jos korvaan tulisi hiivan takia korvapuusti! Jos vika on taasen ymmärryksessä niin sille ei kai oikein voi mitään. Meidän Iirolla on se. Eli kun on pikkulusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia...

Jos korvat on kuitenkin kunnossa ja ymmärrys riittävällä tasolla niin ajattelin kuitenkin selventää teille ihmisille muutamia tärkeitä sanoja, ettei tulisi sellaisia väärinymmärryksiä. Eli mitä te vain luulette kuulevanne mutta ymmärrätte silti ihan väärin.

Brando-Koirasuomi-Brando -sanakirja:
Koirasuomi: Juoru - pahantahtoinen huhupuhe usein toisesta kasvattajasta tai sen koirista. Menee aina sen kohteena olevan korviin.
Brando: Uudistuvaa Suomalaista kerrontaperinnettä. Ajatustakin nopeampi. Muuttuu kivasti matkalla. Usein viihdyttävä. Harvoin edes nimeksi totta.


Koirasuomi: Kasvattaja - pennunostajan vihollinen, lähtökohtaisesti petollinen ja ilkeämielinen. Riistokapitalisti. Vaurastunut myymällä koiranpentuja joilta irtoavat etujalat kun ne ovat neljä kuukautta vanhoja.
Brando: Kivoja ja asialleen vihkiytyneitä ihmisiä. Joskus ne on miehiäkin. Tykkäävät meistä koirista. Yleensä tosi köyhiä koska niitten kaikki rahat menee koiriin. Ulkoilmaihmisiä. Tykkäävät sateesta. Ihastelevat toistensa uusia pentuja. Ja puhuvat niistä loputtomiin. Ja suunnittelevat koko ajan uusia. Sellaisillekin emokoirille mitkä eivät ole vielä edes syntyneet. Yltiöoptimisteja. Pukeutuvat keskimääräistä huonommin ja ajavat vanhoilla autoilla. Syövät lujasti kyläillessään ja ottavat tähteet evääksi. Johtuu köyhyydestä. Tuovat siitä huolimatta AINA tuliaisia.

Koirasuomi: Köyhä - henkilö jolla ei ole rahaa. Tai ainakaan rahaa ostella huippukoiria maailmalta. Tällaisessa tapauksessa myös mielenköyhä.
Brando: Usein Kasvattaja. Muutoin köyhäksi tulee lukea ainoastaan ihminen jolla ei ole yhtään koiraa. Ei pidä sotkea henkilöön joka on tarkka rahoistaan. Eli pihi - nuuka - saita. Oikeasti sellainen ei vain halua häiritä sen lompakossa olevia rahoja. Sellaiset asuu ulkomailla. Skotlannissa. Ja Laihialla. Harvemmin nähty muualla.

Koirasuomi: Geeli - hiustenmuotoiluun käytettävä tahmea aine. Ihmisille. Ulkoisesti. Ennen koiranäyttelyä suositeltava valmiste ainakin vanhemmille Tuomareille joilla on vain vähän tukkaa niskassa.
Brando: Näyttelylinjaisesta saksanpaimenkoirasta käytetty nimitys. Erehdyttävä jo lähtökohtaisesti. Geeli on vain ihmisille ja niitten turkkiin. Joskus käytetty halventavana ilmaisuna kaltaisistani koirista jolla sukunsa vuoksi ei muka olisi edellytyksiä oppia yhtään mitään. Tai siis että geelit osaavat vain seistä näyttelykehässä. Useimmiten tätä sanaa käyttävät sellaiset ihmiset joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemuksia meistä näyttelylinjaisista saksanpaimenkoirista. Koska niitten koirat on luultavasti sellaisia TOISENLAISIA.


Koirasuomi: Iiro - erisnimi miespuoliselle henkilölle.
Brando: Erisnimi urospuoliselle koiralle. Synonyymi tyhmälle ja rumalle koiralle. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Minua ei onnistanut tässä suhteessa. Ihan säälittää, nimittäin itseni puolesta.


Koirasuomi: Emäntä - maatilalla työskentelevä naispuolinen henkilö. Tanakka ja punakka ja kovaääninen. Myöskin palveluskoiranomistaja, naispuolinen. Muuten sama kuin edellä, lehmät vain puuttuu.
Brando: Erinomainen olemassa. ERITTÄIN suositeltava. Se antaa meille koirille meidän jokapäiväisen Jahti&Vahtimme ja pesee meidän makuualustat. Pehmeä ja hyvänhajuinen. Vie lenkille ja harrastuksiin. Omistaa usein Isännän. Ja nuorempana niitä matalia ihmisiä. Taipuvainen ja mukavaluonteinen. Heltyy suklaasilmiemme edessä ja antaa namikaapista namskia vaikka ei tekisi mitään sen hyväkkeen eteen. Hyviä Emäntiä on harvassa. Kannattaa etsiä Emäntäkokelaita koirakenttien tai näyttelykehien laidoilta. Ne yleensä parveilee siellä. Joskus voi löytää myös hyvän käytetyn. Sellaisessakin on etunsa! Minun Emäntä on varattu minulle. Ja ihan vähän Iirolle ja Falcolle...


Koirasuomi: Jahti&Vahti - maistuva koiranmuonamerkki.
Brando: Jahti&Vahti - erityisen maittava koiranmuonamerkki. Laajemmin ajateltuna Vahti on se joka ei päästä postinkantajaa pihalle ja Jahti on se joka poistaa sen pihalta.
Että tällaista. Kyllähän näitä väärinkuultuja ja -ymmärrettyjä sanoja olisi lisääkin. Jos sinulla on joku sellainen koiramainen sana mistä et ole ihan varma, mitä se oikeasti tarkoittaa, niin kysy minulta. Lupaan vastata nopsasti. Saat varmasti omaperäisen vastauksen. Minun mielestä ehdottoman oikean.
Nöyrästi, Teidän kaikkien alojen yleinen erikoisasiantuntijanne - Brando

28.09.2016

Hola!

Eli Moikku Epsanjaksi. Kun ette ikinä usko mitä meillä on tapahtunut! Muistattehan että meitähän oli kolme vielä viime vuonna mutta sitten kävi se Tosi Kurja asia... mutta nyt meitä on taas kolme! Iirohan pomppasi Emännän sienikoriin metsästä mutta tämän uuden toi Epsanjasta asti kai haikara. Kun se kerran tuli lentämällä. On sillä kyllä tajuttoman suuret korvat mutta tuskin se sentään omin korvin meille saakka lensi. Voi iloa ja hännänheilutusta - Falco tuli Kotiin! Älysin muuten juuri että sen nimihän tarkoittaa haukkaa. Niin että jos se tulikin muuttohaukan mukana? Kun niillä linnuilla on meneillään sellainen syysmuutto.

Oikeastaan sen nimi on Felix. Tarkoittaa onnekasta. No juu. Kukapa ei olisi onnesta ymmyrkäisenä kun sai näin laatuisan isoveljen. Ja ihan oman koirakohtaisen purulelun/makuualustan. Meidän Iiron.
Kasvattaja nimittäin pyysi tuon Emännän mukaansa sinne Epsanjaan kun sillä oli Ovela suunnitelma. Kun meidän Emäntä ei oikein tahtonut toipua siitä Kurjasta Asiasta. Sitä itkettikin aika usein. Ja se unohti siivota ja tehdä ruokaa meidän Isännälle. Sehän oli siis ennen isompi. Me kyllä pidettiin Iiron kanssa puolemme. Jos ei muu auttanut niin näytettiin heikentyneiltä keittiössä. Meidän ruoka tuli sitten nopeasti kuppiin kaikkine höysteineen. Eli Jahti&Vahdin Energia-muonaa ynnä makoisaa Luomurypsiöljyä. Menee nimittäin nappulat liukkaammin kurkusta alas. Ja jää ihana jälkimaku!


Kasvattaja varaili matkapiletit ja majapaikat. Emäntä luuli lähtevänsä pienelle virkistysmatkalle pariksi päiväksi. Kummasteli vain miksi mennään lentokentälle. Kasvattajaa nauratti kun Emäntä yritti kysellä että mihin sitä oikein mennään. Ja miksi. Kun se näki että Epsanjaan niin se innostui kun luuli että se viedään sen sukulaisia tapaamaan. Kun nekin asuu siellä. Mutta perillä se tajusi että ollaan ihan väärällä puolella maata. Kun sitä ja Kasvattajaa sitten tultiin hakemaan autolla jossa oli hieno saksanpaimenkoiran kuva, se alkoi aavistella jotakin..

Sen ilme oli varmaan näkemisen arvoinen kun se vietiin sinne kenneliin mistä meidän Tiimillä on jo koiria. Ja näytettiin ensin niitä aikuisia. Ja aika paljon palkintoja ja sellaista. Ja sitten pikku-Felix. Ja kysyttiin että kelpaako se. Emäntä itki ja nauroi vuoron perään. Ja kyseli niin tyhmiä että Kasvattajaa ihan nolotti. Ja kyllä. Felix kelpasi. Kasvattaja ja ne toiset Kasvattajat jutteli järkeviä ja hoitivat ne käytännön asiat. Meidän Emäntä istui maassa ja kaulaili pikku-Felixiä. Nimestä ne vähän meidän Kasvattajan kanssa väänsi. Kun sen mielestä Felix olisi ollut ihana nimi. Mutta Emännälle tuli vain ketsuppi mieleen. Niin että siitä tuli sitten Falco. Meidän Valmentaja muuten kysyi Falcon nähdessään mikä on uuden karvakorvan nimi. Ja sanoi että Felix on vaikea. Ja Falco vaikeampi...
Matkalaiset saapuivat sitten kotiin kahden päivän päästä. Kun Kasvattaja tykkää käydä ulkomailla muttei tykkää olla kauaa. Tulee koti-ikävä.


Ja me nähtiin meidän pikkuveli ekaa kertaa. Metkan näköinen. Isännän mielestä se näytti luppakorvineen ihan velholta. Minusta se oli vähän jäniksen näköinen. Iiro ilahtui kovasti kun näki kerrankin itseään rumemman. Falco katseli hetken pihalla ja meni kakille meidän makuuhuoneeseen. Kun se on vielä ulkosiisti. Sitten se nuolaisi minua ja puri Iiroa. Ja kävi taloksi. Ihana pikkuveljeni!


Iiron mielestä se ei ole niin ihana. Kun se on niin terävähampainen ja terävä muutenkin. Se kävi heti eläinlääkärillä kuvattavana ja sillä oli kaikki paikallaan. Aivotkin. On kiva kun edes kahdella kolmesta on sellaiset. Kröhm...
Että sellaista. Nyt on taas kaikki paremmin kuin hyvin. Isäntäkin on saanut taas hyvää muonaa ja pyhäisin ihan jälkkäriä! Uuniomenoita ja sellaista. Mekin saadaan pyhäisin jotain hyvää niin kuin iltaelvykkeeksi. Kyllä sitten kelpaa pötköttää vatsansa vieressä sohvalla, me kolme ja Isäntä.

Ylpeänä pikkuveli Falcosta -
ja Iiroon tottuneena, Teidän Brando

11.07.2016

Kesäinen HAUkahdus Teille, Rakkaat lukijani

Juu. Se on kesä nyt. Mittarissa 12 astetta viileää. Ja sataa saavista. Onneksi minä tykkään sateesta ja erityisesti vedestä täyttyneistä ojista. Ihan pitää onnesta kiljahdella kun sellaiseen loikkaa. Ojan pohjaa on erityisen kiva kyntää kyljellään. Eikä sovi unohtaa perinteistä tassupohjaa. Varsinkin kun on ensin hiukan kaivanut pohjalla olevaa ihanan pehmeää mutaa. Voi suurta iloa! Tassuni ovatkin ihan huippukunnossa. Katsos, mutakylpy kaunistaa. Emäntäkin on joskus käynyt kylpyläreissullaan sellaisessa mutahoidossa. Kallista oli. Eikä tuloskaan ollut kummoinen kun ei eroa entiseen huomannut lainkaan. Minusta kannattaisi noin säästösyistä pyörähtää siinä meidän omassa ojassa. Useammankin kerran. Ja toivoa parasta. Ihmeitä kuulemma tapahtuu.

Ainakin meillä. Kasvattajakin sanoi Emännälle että on se sitten Ihme miten meillä aina sattuu ja tapahtuu. Muistathan sen minun loistavan pisnesidean? Kun tarjosin Iiroa vuokralle pientä korvausta vastaan. No. Alku oli tässäkin lupaava. Kun kerroin Iirolle tästä upeasta mahdollisuudesta päästä vähän reissuun niin eikö mitä. Se sairastui heti. Sille tuli vatsa kipeäksi. Ja korvat ja silmät ja pää ja häntä. Ihan selvä psykosomaattinen luulotaudin tapainen kulkutauti. Kun se kerran kulki päästä häntään. Iiro riiputti päätään surkeana ja laahusti huonon näköisenä Emännän perässä. Ja kaljuuntui silmissä. Ihan vihaksi pisti. Koska se teki sen tahallaan, ihan minun kiusaksi. Koska eihän sen näköistä rukkasta voinut mihinkään lähettää. Kun mainoksessa kerran luvattiin hyvä turkki ja tuuhea häntä. Iiro pääsi molemmista eroon ihan viikossa!

Kuvassa Iiron kaljuuntuva kuono.

Sitten se lähti eläinlääkäriin Emännän ja Kasvattajan mukana. Eikä siitä sitten löytynyt oikein mitään vikaa. Tohtori epäili että Iiro on saanut allergisen reaktion mäkäräisille. Ja määräsi tippoja ja pillereitä. Oikeasti Iiro on allerginen esiintymiselle! Minä taidan olla jo allerginen Iirolle. Saan siitä näppylöitä! Iiron turkki on kasvamassa nyt takaisin. Mutta on se silti tosi kukkanen vielä. Ihan kuin kielo. Eli nuokkuu ja haisee. Että sikäli.

Minä olen purkanut Iirosta aiheutuneita patoutumiani treeneissä. Ja hyvin on mennyt. Olen saanut paljon kehuja. Emäntä on ylpeä itsestään. Kun se luulee että on sen hienon ohjaamisen ansiota että minun aiemmat tottelevaisuudessa esiintyneet pienet epätarkkuudet ovat nyt korjaantuneet. Älkää kertoko sille mutta se on kyllä epäsuorasti mutkan kautta Iiron ansiota. Näppylöitä välttääkseni vietän mielelläni aikaa kentällä. Kun Kasvattaja aina sanoo että vastoinkäymisiltä ei voi välttyä mutta asioiden yläpuolelle voi nousta. Niinpä minä seuraan nyt tosi ryhdissä. Kun ajattelin nousta Iiron yläpuolelle ihan joka tavalla. Erittäin toimiva ratkaisu. Minä olenkin omasta mielestäni Emännän ainoa oikea KultapoikaSuklaasilmäRakasAarre! Iiro on Iiro Vaan.

Käväisin minä näyttelyssäkin. Minulle oli palkattu esittäjä. Kiva ihminen. Leikki minun kanssa ennen kehää minun rakkaalla VihreäSenkinVihreällä. Mutta sitten se teki ihan kurjasti ja antoi sen Vihreän kehän ajaksi ystävättärelleen. Joka laittoi MINUN VIHREÄN taskuunsa ja lähti toiseen kehään. Minulta pääsi ihan itku kun se on minun rakkain leluni. Yritin päästä hakemaan sitä takaisin. Enkä totellut yhtään. Kun oli hätä käpälässä! Lopputulema. Olin taas ERInomainen mutta jäin meissä pojissa toiselle sijalle. Kun käytökseni oli vielä pentumaista. Eikö mitä. Huoleni Vihreästä oli vain niin suuri. Kyllä minä olin onnellinen kun Kasvattaja juoksi etsimään sitä ja löysikin sen sopivasti kehän jo päätyttyä. Minun ikioma VihreäSenkinVihreä. Kannoin sen sitten huolellisesti autolle. Ja pidin kotimatkallakin sitä silmällä. Ja varmuuden vuoksi käpälän alla.

Minä tähyilen minun VihreäSenkinVihreää.

Mutta oikein mukavia kesäisiä päiviä koko koiraväelle. Kyllä se aurinkokin taas näyttäytyy. Meidän Iiro tosin kehittää varmaan allergian sillekin...

Sitä odotellessa Emännän kainalossa – Brando

16.06.2016

Hejppa teille kaikille!

Jag heter Hugo. Rodultani olen Papillon. Perhoskoiriksikin meitä kutsutaan. Olen kotoisin kuuluisasta Ruåtsalaisesta Siljans -kennelistä jossa vartuin nuårukaiseksi. Yhtenä päivänä Kasvattajani kertoi minua silitellessään, että minua odottaa bra hem Suomesta med flickorna. Työperäinen maahanmuutto siis. Pääsisin Ruåtsinlaivallekin humppaamaan. Villiinnyin ihan! Että Suomeen siis. Meidän vanha perhosherra Olle kerran Tukholmassa käyneenä antoi minulle hyviä neuvoja matkaevääksi. Kertåi myös miten vastakkaista sukupuolta kannattaa lähestyä. Tyttöjä pitää vähän liehitellä eikä åle pahitteeksi viedä omaa parasta leluansa lahjaksi. Ihan kuono punastui, tyttöjä muka! Matka sujui hyvin kun oli tuttu saattaja. Urbaanina City -koirana järkytykseni åli  tosin suuri kun perillä uudessa kodissa ymmärsin päätyneeni ihan metsään. Ei katuvaloja, ei päällystettyjä teitä ja mikä pahinta - ei Stockmannia! Jättekiva.

Nå. Olen kyllä viihtynyt ja Suomalaistunut. Niitä perhostyttöjäkin ån ollut riiattavaksi asti.

Yksi juttu minulla kyllä on. Kurja ruokahalu. Alkuun täällä minun uusi Emäntäni tarjosi minulle samaa ruokaa kuin muillekin perhosille. Härregud! Ei kultaista kuppia eikä persiljaa koristeena. Arvaa söinkö. No en tod. Emäntä keräsi ruoan pois. Ja tarjosi samaa lajiketta seuraavalla kerralla. Ja sitä seuraavalla.  Minä ajattelin että katsotaan kumpi on kovempi luu.. Emäntä epäili minulla olevan vatsanväänteitä ja vei minut eläinlääkärille. Tohtori sanoi että olen ihan terve. Mutta mitä ilmeisimmin hiukan hemmoteltu kun ei ruoka kelpaa. Minulle tarjottiin sitten taas erilaisia nappuloita joille vain tuhahtelin. Kanan rintaleikkeitä en edes vilkaissut. Emäntä näytti niin säälittävältä kun se istui vieressäni ja melkein itki. Suostuin sitten armollisesti maistamaan vähän Jahti&Vahdin kana-riisiä. Ajattelin että kaipa se uusi Emäntä oppi läksynsä. Kaltaiseni kulinaristi ansaitsee erityisen maittavaa ruokaa. Sen tulee tuoksua ja näyttääkin hyvältä. Persilja ei ole ihan pakollinen.

Meillä syödäänkin nykyisin ainoastaan Jahti&Vahtia. Siitä sarjasta löytyy jokaiselle koiralle ikään, rotuun ja aktiivisuustasoon sopiva vaihtoehto. Kodissamme jostain syystä asuvat kamalat ylipirteät susikoirat syö Energia- muonaa ja liha-aterioita. Meille pienille koirille on tarjottu pääasiassa sitä Kana&Riisiä. Hyvin se on muille maistunut mutta minä nirsoilen ajoittain edelleen. Eli näytän kuonoa. Onneksi ne siellä ruokafirmassa tekee tuotekehittelyä ja valmisti ihan uuden ruoan meille tosi tarkoille. Lammasta ja riisiä. SE on hyvää. Suuhun sopivan kokoista ja tuoksuukin niin hyvältä. Olenkin ollut viimeaikoina ahkerana kupilla ja pyöristynyt sopivaksi. Turkkinikin kiiltää ja kasvaa vauhdilla. Kannattaa ottaa minusta mallia ja vaatia naminami- ruokaa. Jahti&Vahti lammas- riisiä - herkkusuun valinta. Hiukan se Emäntien kouluttaminen vaatii mielenlujuutta mutta kyllä se kannattaa. Lopulta kupissa on takuulla kunnolliset eväät!

Sen Teille todistaa - Hugo

11.04.2016

HAUkkuli kaikille!

Ja Hyvää Pääsiäistä näin jälkikäteen. Meillä sitä vietettiin aika perinteisesti. Eli syötiin tukevasti. Kaikenlaisia hyväkkeitäkin. Emännän hyvin alkanut dieetti oli vaarassa kun se tykkää hirmuisesti mämmistä ja sellaisista värikkäistä karamelleista. Kun silloin virpomapäivänä ei käynytkään pikkunoitia kylässä niin se joutui sitten syömään niille varatut suklaamunat. Ettei ne mene pahaksi, tietenkin. Me saatiin juhlan kunniaksi keitettyjä kananmunia ja maitorahkaa iltavirvokkeeksi. Yleensä me saadaan viilit. Ne on hyväksi vatsalle! Nukuttaakin hyvin kun syö illalla kevyemmin.

Meidän Iiro kävi ihan kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Voittikin sitten, oli kerrassaan Rodun paras. Kuten kaikki ERITTÄIN hyvin muistaa niin minähän olen aina ollut sitä mieltä että meidän Iiro on kaikinpuolin onnistunut yksilö. Ja olen tuonut sen julki ihan joka paikassa. Jos se nyt joskus harvoin on ollut vähän mielenköyhä tai Erittäin Hirveän näköinen niin en oikeasti ole ollut sitä mieltä. Tai en ainakaan ihan koko ajan. Katsos kun minulla on Hyvä Idea. Pisnes-sellainen.

Kuvassa Emäntä maireana. Se nelijalkainen on meidän Iiro.

Kun minulla on tosi vähän rahaa. Eli ei yhtään. Eikä Emännälläkään ole paljon, Kasvattajasta nyt puhumattakaan. Se valittelee aina että sen kaikki rahat menee koiriin. Minulle saakka ei kyllä ole tullut pennin pyörylää. Että vissiin se jakaa ne rahansa sen kotona asuville koirille? Kasvattaja tuo tosin meille reilusti ruokaa. Säkkikaupalla Jahti&Vahtia. On turvallista kun ruokakaapissa on runsaasti evästä. Me siirryttiin kevään korvalla Jahti&Vahdin Extra Energiasta pelkkään Energiaan kun ollaan aika tanakassa kunnossa. Talvella on tosin hyvä kun on vähän vararavintoa kyljissä. Ei palella läheskään niin paljon!

Kun Iiro nyt sitten on sellainen loistoyksilö niin minä ajattelin ruveta sen manageriksi. Siten voin ansaita minulle sitä rahaa. Voin vuokrata Iiroa vaikka lasten syntymäpäiville antamaan tassua tai sitten ihan pihavahdiksi. Tai ovenpidikkeeksi. Emännän saa mukaan pienestä lisämaksusta. Tosin sille pitää varata kahvileipää kun se ei oikein noista meidän nappuloista välitä. Jos Kasvattaja haluaa niin kyllä sekin saa osallistua. Sille pitää varata kahvia ja leipää kun se ei voi syödä kahvileipää. Vehnäallergia, katsos. Iiron esiintymispalkka minulle. Ainakin ensimmäisinä vuosina. Kun Iiro täysi-ikäistyy ja -päistyy niin sille voidaan perustaa jonkinlainen oma rahasto. Kun voi olla että sen pitää lähteä ihan ulkomaille asti näytille. Niin on sitten rahaa siihen matkapilettiin. Ja eväisiin. Minusta matkaevääksi sopisi hyvin ne Jahti&Vahdin Liha-ateriat. Tulisi halvemmaksikin ja ainakin tietää mitä syö. Olisi karmeaa jos tulisi turistiripsa reissussa. Ulkomaan ruoista kun ei aina tiedä!

Loistoidea siis, eikö? Kun uutisissa puhuttiin taantumasta ja siitä että kaikkien pitäisi yrittää enemmän niin tässähän sitä sitten yritettäisiin ihan urakalla. Laadin jo mainoksenkin. Aika hyvä minun mielestä.

 

Juhlat tulossa?

Meidän Iiro esittää viihteellistä ohjelmaa esimerkiksi lastenkutsuilla. Iiro osaa antaa tassua käskystä ja joskus muutenkin. Syö kaiken tarjotun. Tähteetkin ja murut lattialta. Ei siis enää turhia siivouskuluja! Juhlien piristys, erittäin naurettava.

Iiro on myös käytettävissä pihavahdiksi tai –tontuksi. Omaa lisäksi erinomaiset maanmuokkausominaisuudet, kaivaa kuopat sipulikasveille tassunkäänteessä. Kaunistaa siis kurjemmankin pihan hetkessä! Soveltuu myös kävelyseuraksi kaupungille. Pyhäpanta ja –talutin mukaan erityisestä pyynnöstä. Erittäin hyvä valinta myös mummojen seuralaiseksi. Hyvä rapsutuksenkesto, lisävarusteena tuuhea häntä joka lämmittää kylmiä varpaita . Eli kissat pois keinutuoleista, ota Iiro tilalle. Rahalle reilummin vastinetta!

Iiroa saa lainata myös trimmaamoihin  ja koirakaunistamoihin harjoituskappaleeksi. Hyvin salliva karvapeite, kestää pesua ja kulutusta. Ja jos ei kestä niin kasvaahan se takaisin.

Eli mihin ikinä tarvitsetkaan laatuisaa koirakaveria, niin tässähän sinulla sellainen on. Eli vuokraa meidän Iiro. Pidemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa. Pidemmistä ajoista huomattavan hyvät alennukset! Eväät mukaan!

En ole vielä maininnut Iirolle asiasta kun eihän se ymmärrä rahasta mitään. Minä ymmärrän sen verran että ruokarahaa pitää löytyä. Jos Iiro alkaa tienata kunnolla niin voidaan sitten minun päätöksellä hankkia meille tarpeellisia tavaroita. Uusi sohva olisi kiva. Isompi. Mahtuisi sitten Iirokin. Kun nyt sitä saa aina potkia lattialle kun se yrittää änkeytyä minun paikalle.

Koska kyllä Työkoira palkkansa ansaitsee niin reiluuden nimessä lupaan antaa Iirolle taskurahaa. Vaikka ei sillä kyllä ole taskuja. Että jos kuitenkin Emännälle. Käyttäköön sitten ne haluamallaan tavalla. Järkevästi. Eli minuun.

Kevätterveisin, Brando - pisnes mielessä

07.03.2016

Talvinen tervehdys eli SnowHau!

Että on kivaa kun on lunta! Paljon ja joka paikassa. Erityisesti meidän katolla. Muistatteko kun viime talvena melkein litistyin sieltä mätkähtäneen lumen alle? Koska olen tosi viisas niin opin kerrasta. Nyt tarkkailen vaaran merkkejä ja jos rapina katolla alkaa niin haukun kovasti ja huidon käpälällä että varokaa nyt hyvät ihmiset. Ja pikku-tyhmeliini Iiro.

Minä olen nyt sellaisessa täydessä turkissa. Tarkoittaa siis sitä että pääsen näyttelyyn pikapuoliin. Jipii! Koska edellisestä kerrasta on tovi aikaa niin me käytiin treenaamassa sitä näyttelyjuttua muistin virkistämiseksi. Siis minun Emännän muistin. Sille kerrottiin - taas - mihin suuntaan olisi hyvä mennä. Ja miten siellä kehässä käyttäydytään. Eli kiltisti. Kyllä sen muisti sitten virkistyi. Mutta sen silmälasit hukkuivat siinä tohinassa - taas. Minun Kasvattaja on oppinut vahtimaan minun Emäntää. Se seuraili rauhallisesti miten Emäntä kehitti itselleen täysimittaisen paniikin niitä linssejä etsiessään. Ja huomautti sille lopulta että ne on sen päässä...

Treeneissä minua juoksutti Taina. Se on meidän klaania kun sillä on pentu minun Kasvattajalta. Sen pennun nimi on Simo. (Millan Mentalist)
Treeneissä minua juoksutti Taina. Se on meidän klaania kun sillä on pentu minun Kasvattajalta. Sen pennun nimi on Simo. (Millan Mentalist)

Meidän Iiro kävi sellaisessa Erikoisnäyttelyssä. Se on Erikoisen hyville koirille eli meille Saksanpaimenkoirille. Iiro sijoittui toiseksi ja ylpisteli inhottavasti. Suututti ihan. Oli ollut suuri ja keskivoimakas. Minäkin olin siellä samassa paikassa näytillä nuorempana. Olin vissiin kolmas. Mutta minun pokaali oli hienompi kuin Iiron saama. Se Iiron pytty on sellainen tyttövärinen. Jos ne luuli sitä tytöksi? Mutta ei kai sentään. Kyllä ne Tuomarit osaa asiansa. Useimmiten ainakin. Kun se minua kritisoinut Tuomari toivoi että voi kun kasvaisin vielä. Olin sen mielestä tosi pieni. Emäntä sai silloinkin hermokohtauksen. Hyvä ettei ihan itkenyt palkinnonjaossa. Vaikka sille sanottiin että nyt saisi hymyillä. Minun Kasvattaja närkästyi hiukan Emännälle eli nosti vähän kulmakarvojaan ja sanoi että pennuilla on kyllä tapana kasvaa. Vaikka ne onkin pieniä pienenä. Ja sitten se pääsi lempiaiheeseensa. Eli siihen miten me Saksanpaimentimet ollaan nykyisin liian suuria. Kun meidän pitäisi olla keskikokoisia. Ja se on sitä mieltä että minun suku on ehdottoman oikeaa keskikokoa. Ja sitä paitsi minusta tuli ihan iso. Kun olen kuulemma jollain ylärajalla. Että sen Tuomarin Koirasilmä oli kai jäänyt kotiin. Kun luuli minua jotenkin kasvurajoitteiseksi.

Me ollaan myös treenattu ahkerasti sitä palveluskoirahommaa. Minut palkitaan oikeasta suorittamisesta sellaisella vihreällä pallolla. Siinä on naru josta Emäntä voi vetää jos se haluaa. Ennen palloni oli punainen ja siinä ei ollut sitä narua. Kerran Emäntä hidasteli palkkauksessa tai siis minä olin nopeampi. Sen käsi jäi pallon ja minun hampaiden väliin. En minä tahallani purrut mutta kun se pallo oli niin ihana ja otin siitä reippaasti kiinni ihan koko kidan mitalla. Kun ei saa kuulemma olla Kumihammas. Enkä vissiin ollutkaan. Se pallo annettiin sitten Iirolle pihaleluksi. Ja minä sain sen uuden vihreän missä on se naru. Minun ihana Vihreäsenkinvihreä.

Minä olen Emännän mukaan urostunut. Kasvattajan mukaan se ei kyllä ole ihan korrekti termi. Kun treeneissä se yksi Espanjan Elli haisi tosi hyvältä. Imakalta. Minä ihan innostuin asiasta. Niin paljon että Elliä ei enää otettu ulos autosta. Kun sillä oli joku juoksuaika. Kyllä minä olisin voinut sitä juoksuttaa. Vaikka vähän pitemmällekin.

Minä kyttään minun Vihreääsenkinvihreää. Kuvaaja: Esko Jokiranta
Minä kyttään minun Vihreääsenkinvihreää. Kuvaaja: Esko Jokiranta
Kuvassa se hyvänhajuinen Elli ja sen Emäntä Jonna
Kuvassa se hyvänhajuinen Elli ja sen Emäntä Jonna

Mutta nyt ulos ja hankeen peuhaamaan. Nautitaan lumesta kun sitä on. Se karmea kevät on tulossa. Kasvattaja kertoi. Se on kylvänyt jo erilaisia siemeniä kun se tykkää kukista. Kuuntelin kun se kertoi Emännälle että se on istuttanut myös koiransiemeniä. Sitä nauratti kun se toivoi että niille uusille tulisi korvat. Minulla nousi turkki pystyyn kun tajusin heti että se on se sienihomma. Jos Iiro oli karvalaukku niin ne uudet on kai korvasieniä. Ne tulee esiin pari viikkoa lumien lähdön jälkeen. Välttäkää siis silloin metsiä ja lenkkeilkää vain tiellä. Tai sitten sellainen voi hypätä teidänkin treenikassiin.

Ystävällisesti Teitä varoittaa - Brando

04.02.2016

Moikkuli!

Juu. Tässä on ollut taas kaikenlaista... Siksi en ole ehtinyt kirjoitella kuulumisia. Eli sori siitä. Trendikkäästi erilaisia IN-juttuja. Emännän IN-fluenssa jonka takia me jouduttiin olemaan tosi paljon IN-door (eli siis sisällä). Isännälläkin oli joku karmea IN-fektio. Tosi IN-hottavaa!
Joulu oli ja meni. Lepäiltiin ja syötiin hyvin. Pukkia ei näkynyt. Kai sitä hävetti se viimejouluinen. Kun se ei silloin vienyt Iiroa Korvatunturille vahtikoiraksi minun hartaasta pyynnöstä huolimatta. Eikä tuonut sitä mäyräkoiraakaan. Minä en kyllä enää usko Joulupukkiin.
Minun Emäntä on sen sijaan taantunut lapsen tasolle. Se on tehnyt pihalle lumiukkoja. Viimeksi se teki sellaisen pupun näköisen. Suhtauduin siihen tekeleeseen hyvin epäluuloisesti... Menin sen viereen ja haukottelin eli tein sille rauhoittavia eleitä

Se oli onneksi ihan kiltisti paikallaan. Aamulla se oli hävinnyt. En jäänyt kaipailemaan. Minähän kyllä tykkään siitä lumesta. Teen hirmuisia syöksyjä lumihankeen ja kaivaudun sieltä ylös onnesta mykkyrällä. Ainut nurja puoli asiassa on se, että pitkään turkkiini jää ikäviä lumipalloja jotka vien mukanani sisälle. Niinpä turkkiini suihkutetaan nykyisin Jahti&Vahti-kiiltosuihketta säännöllisesti.

Ei tule niitä palloja sisälle läheskään yhtä paljon! Kävin muuten sellaisessa taidontarkistuksessa meidän kentällä. Minä osasin tosi hyvin mutta Emäntä joutuu jatkokurssille. Se ei oikein luota minuun ja siksi se toheloi minun ohjaamisessa. Kun kuulemma liihotan. Okei, joskus pienenä saatoin tehdä sellaista mutta en enää. On se palveluskoirahomma niin mukavaa!!

Me ollaan tehty metsäretkiä Iiron kanssa. Pakko tunnustaa että on se joskus ihan kiva omalla mielenköyhällä tavallaan. Hauskakin. Kun se on lapsi vielä. Meistä se koirien tekohammas -mainos on onnistunut. Tulee telkusta. Nauretaan aina. Iiro demonstroi niitä pikkuhampaita. Katso vaikka!

Haluan lähettää kannustavan hännänheilautuksen minun Kasvattajalle. Kun se meni mukkelismakkelis sen autolla. Säikähti ihan tosissaan. Sanoi Emännälle että kunhan se paranee niin se ei liiku enää mihinkään kuin jalan tai polkien. Talvisin vaihtoehtoisesti potkukelkalla. Se on niin hidas liikkeissään että me ei ehkä nähtäisi sitä kuin vasta kesällä. En minä jaksa odottaa niin kauan... Niin että me voidaan kyllä tulla teille kylään meidän autolla! Kun me halutaan taas tuliaisia. Syödään ne sitten siellä teillä niin ei tarvitse suotta meille saakka kuskata. Minä tuon sinulle meidän Jahti&Vahti-nivelravinteen lopun. Se on makoisaa ja terveellistä ja se parantaa sinun luut entistä ehommiksi!
Mutta nyt minä haluan ulos. Hankeen on päästävä. Alkakaas tekin laputtaa siitä ja ottakaa ne Ihmisenne mukaan.
Talvisin terkuin, Brando (ja ihan vähän Iiro)

06.11.2015

MURahdus teille

Luin sitten sen Iiron tekeleen siitä "melkein pääsin näyttelyyn" -reissusta. Sitten päätin ottaa kynän kauniiseen käpälään ja kirjoittaa jotain järkevää. Minun vikanihan se tavallaan oli että Iiro pääsi julkisuuteen noloissa merkeissä. En vain jaksanut oikolukea sitä tuotosta ensin. Kyllähän me kaikki tiedetään kumpi meistä osaa parhaiten laittaa sanoja peräkkäin...

Näin Isänpäivän kynnyksellä olen pohdiskellut enemmänkin tuota isäasiaa. Että miten se oikein meillä koirilla meneekään. Minun isääni kun ei ole paljon näkynyt. Joskus treeneissä. Se ei vissiin ole kovin jälkeläisystävällinen kun sillä on aina naama täynnä hampaita kun me tavataan. Vaikka se on edelleen minun Idolini! Niin että ovatko kaikki koiraemot yksinhuoltajia? Ja miten se on sitten meistä pennuista aiheutuvien kulujen kanssa. Maksaako ne isäkoirat jotain ruokkoa tai sellaista? Kun yksi Retu kertoi että sille muka maksettaisiin siitä pennunteosta. Ei kai nyt sentään. Niin vähästä vaivasta. Kun ensin vaan jumpataan ja sitten pidetään häntiä vastakkain. Näin Avarasta luonnosta. Mutta jos minulla käy joskus tuuri niin minulle kyllä kelpaa palkka ihan ruokana. Eli Jahti&Vahtia - Extra Energiaa tietenkin kun väsyyhän sitä siinä touhutessa. Ja niin monta säkkiä saa tuoda pihalle kuin haluaa. Kyllä minä syön!

Voi nimittäin olla että minua joskus onnistaa. Kun se meidän Kasvattaja toi tyttöjä ihan Epsanjasta asti. Kolme tummasilmäistä senoritaa. Vautsivauvau mitä kimuleita! Himpun verran nuoriahan ne on vielä. Mutta aika parantanee senkin vaivan. Yksi niistä on nimeltään Elli (Sary de Coroninas). Se käy meidän treeneissä. Aika sähäkkä pakkaus. Ja nopea. Ei meinaa perässä pysyä!

Kuvassa Elli viisaana.

Mari (Queen de Coroninas) jäi meidän Kasvattajalle. Se huokailee että kuka sen Marin oikein halusi. Kauhea tuholainen.

Dara (Thelma de Coronias) muutti sen karkailevan Vilin kotiin. Vili on laihtunut kovasti kun se Dara syö kaikki sen ruoat. Ja Vili ei tietenkään herrasmiehenä voi kieltää siltä mitään. Vissiin vähän ihastunut... Kyllä ruokakupista pitää pitää huolta. Omasta ja muidenkin jos tarvetta. Juu. Daran veli Topikin (Toby de Coroninas) tuli Suomeen. Minusta ihan turhaan. Kyllä ne tytöt olisi riittäneet. Kun Kasvattajan mukaan sillä Topilla voisi olla rodulle jotain annettavaa kun sen isä on niin hieno. Mutta Topi ei kyllä ole. Sillä on liikaa jalkoja ja korvia ja aivan tajuttoman pitkä häntä. Se on ihan rullalla. Kasvattajan mukaan se kasvaa aikanaan häntäänsä sopivaksi. Saattaa kasvaa kyllä tosi isoksi!

Muutoinkin olen saanut kuunnella niitä isäkoirajuttuja ihan kyllästymiseen asti. Emäntä, Kasvattaja ja sen samanlaiset kaverit puhuu niistä asioista ihan yhtenään. Joskus monta kertaa päivässä. Sitten ne käy jossain kursseilla oppimassa niistä asioista lisää. Ei oppi ojaan kaada - sanotaan. Me Saksanpaimenkoirat kun ollaan tosi fiksuja ja kauniita. Meidän Kasvattajalla on ihan tarkka Jalostusohjelma. Sen mielestä järkevä. Niin kuin terveyttä ja hyvää luonnetta rodunomaista ulkonäköä unohtamatta. Katso vaikka!

Kuvassa C.I.B FI MVA EE MVA Hilldemans Cosmos ”Retu” ja emonsa Olhedens Humla ”Peppi”

Muutenkin on tuo Jalostusasia tosi  mielenkiintoinen. Kun meillä rotukoirilla se on aika tarkkaa. Meidän Kasvattajathan valitsee ne lisääntymiskumppanit suvuiltaan sopivista yksilöistä. Mutta Musti Haminasta kertoi että se sai valita ihan itse. Kaveri löytyi naapurista. Villakoira. Sen omistaja ei kuulemma tykännyt. Miksiköhän? Pennuthan ovat iloinen asia. Kun se Musti on sellainen musta ja se emo on sellainen villakoira niin tuleekohan niistä pennuista mustavillaisia koiria?

Juhlistakaa tekin nyt niitä teidän isäkoiria. Viekää vaikka makoisa luu. Jos joku ei tiedä omaa isäkoiraansa niin kysykää teidän emolta. Kyllä se eniten epäilty pitää ainakin löytyä.

Tuumaa - Sinun Brando

30.10.2015

Moikkuli!

Iiro tässä. Brando antoi minulle kirjoitusvuoron tällä kertaa. Kun melkein kävin Ahvenanmaalla näyttelyssä. Brandon mielestä koko juttu oli niin nolo ettei sellaisesta tarvitsisi edes kirjoittaa mitään.. Kiva reissu se kyllä minusta oli!

Kun silloin kesällä olin siellä yhdessä näyttelyssä Erittäin Hirveän näköinen niin Kasvattaja ja sen kollega keksi kehän jälkeen, että lähdetäänkin porukalla Ahvenanmaalle. Niin kuin tappiota paikkaamaan. Ja syömään ja humppaamaan. Erityisesti syömään. Ne päätti ottaa mukaan minun Emännän ja pari reipasta nuorta handleria. Eli välttelivät taas liikuntaa tapansa mukaan..

Ja kyllä sitä reissua odotettiin. Tutkittiin majoitusvaihtoehtoja huolella. Varattiin laivapiletit ja autopaikka hyvissä ajoin. Maksettiin osallistumismaksut. Ja suunniteltiin ostoksia Tax free - myymälään. Erityisesti meidän Kasvattaja tutkaili esitteestä erilaisia kohottavia ja elvyttäviä naamarasvoja. Se kuulemma räävistyy pilalle ihan kohta. Kun se ei ole enää ihan nuori.

Matkalle lähdettiin reippaalla mielellä. Kuljetuskalustona meillä oli iso auto ja koirankuljetuskärry josta minulle oli varattu ihan oma yksiö! Mukaan huolittiin myös minun isä Irk. Ja sitten aikas makea kimuli, Jessi. Ja juu. Oli siellä yksi Jaskakin.

Alku oli lupaava. Se Kasvattajan kollega kertoi nähneensä unta, että me myöhästytään laivasta. Siinä huitoessaan se onnistui viskaamaan kädestään minun Kasvattajan tuliterän puhelimen. Se lensi kaaressa maahan. Rikkihän se meni, suojakuoristaan huolimatta. Ette usko miten paljon sellaisessa on osia. Kasvattaja vain huokaili. Ja alkoi pohtia mistä saa lainapuhelimen. Se on periaatteessa aika rauhallinen tyyppi.

Meidän piti hakea ne handleritytöt mukaan. Se matala Miia. Ja Viivi joka on vähän pitempi. Sitten me eksyttiin Espoossa. Maalaiset kaupungissa... Tuli aika kiire. Joten kuski vähän lisäsi vauhtia. Aika reilusti kai kun Poliisi asiasta ystävällisesti huomautti. Ja antoi kirjallisen muistiaisen. Siinä tärvääntyi niin paljon aikaa, että oltiin laivassa viisi minuuttia ennen lähtöä. Eli ehdittiin. Kasvattaja oli tosin vähän kalpea ja hiljainen viimeisten kilometrien aikana. Kyllä ne riemuitsi kun oltiin turvallisesti laivassa. Ihan hihkuivat, isot ihmiset.

Sitten ne meni ruoalle. Olivat varttoneet sitä. Kun kerrankin pääsee herkkupöydän ääreen eikä tarvitse tiskata. Jossain vaiheessa meidän Kasvattaja kummasteli miksei laiva liiku mihinkään. Sitten se tiedusteli asiaa henkilökunnalta. Joku siivoushomma kuulemma. Sitten ne jatkoi syömistä. Kun ne oli päässeet jälkkäriin saakka ja tajusivat ettei laiva edelleenkään ole lähtenyt satamasta niin ne vähän hätääntyivät. Selvittivät asiaa ja arvatkaas mitä. Rikkihän sekin oli mennyt. Meidän Kasvattajaa alkoi naurattaa ihan mahdottomasti. Se nauroi seistessään infopisteen jonossa jossa muuten oli vähän kiihkeä tunnelma. Kun kaikkia ei vissiin naurattanut. Selvisi että laivasta ei pääse ulos ennen aamua. Joten eikun meitä koiria ulkoiluttamaan kannelle. Minulla oli vaikeaa kun sisälle ei saa pissiä. Enkä pissinyt. Minun isää ei haitannut. Se osaa kakkia muovipussiin! Hyvä tähtäys.

Sitten ne meni porukalla kyselemään nukkumapaikkaa. Kasvattajan kaveri pelkäsi, että ne joutuu nukkumaan pystyssä! Mutta ei onneksi. Ne sai hyvät hytit jossa oli tilaa meille karvaisillekin. Ja aamuruokaakin luvattiin ilmaiseksi kun oli semmoinen poikkeustilanne. Sen takia ne vissiin poikkesi yökerhossakin. Me lepäiltiin. Aamulla ne evästi tukevasti ja lähti laivasta heti kun päästettiin. Seuraavan laivayhtiön terminaaliin. Mutta himputinjukra. Kasvattaja soitti näyttelytoimikunnalle, että tultaisiin mutta vähän myöhästytään. Niin siellä vastattiin että turhaan tulette. Myöhästyneitä ei arvostella. Vaikka oli sellainen poikkeustila päällänsä. Joten me ulkoiltiin hyvin puistossa. Syötiin maittavia Jahti&Vahti -liha-aterioita. Kätsiä reissussa.  Ja lähdettiin kotimatkalle. Meidän Kasvattaja hillitsi itsensä aika hyvin joitain kymmeniä kilometrejä. Sitten se alkoi taas tirskahdella. Ja nauraa. Kovastipaljon. Lopuksi se roikkui turvavöissä ja karjahteli kyljistään kiinni pitäen. Sitä samaa se jatkoi kotiin saakka. Onneksi se nauru tarttui muihinkin. Että sillä lailla hupireissu! Todettakoon lopuksi, että laivayhtiö hoiti hommaa mallikkaasti. Antoivat hyvityksiä korvaukseksi. Vissiin ne korjasi myös sen laivan.

Muuten tässä ollaan vaan elelty normaaliin tapaan. Treenattukin ollaan. Emäntä suunnitteli kutsuvansa Kasvattajan kylään noin niin kuin Halloween-teemalla. Eli pukeudu peikoksi. Tuli kuitenkin toisiin aatoksiin nähtyään sen kauppareissulla. Ei kuulemma tarvitse enää pukeutua. Säikähti ihan tosissaan sen nähtyään. Se Tax free olisi ollut kai tarpeellinen. Siis ne kohottavat ja elvyttävät naamarasvat. Jos se tulee sukuunsa, eli että ne on kaikki peikon näköisiä? Minkäs sille sitten mahtaa. Minusta se on kuitenkin tosi kiva ja kiltti. Eli sisäisesti kaunis.

Mutta ei muuta kuin syksyn jatkoja itse kullekin säädylle. Me luvataan kummitella vaikkei niitä juhlia nyt tulekaan. Pukeutukaa tekin johonkin kamalaan naamiaisasuun. Vaikka kissaksi.

Terkkusin, Iiro - se Brandon Paras Pikkuveli

28.08.2015

Terve taas!

Täällä ollaan nyt sitten liitytty sellaiseen SERTin sakkiin. Eli voi jee, vihdoinkin!! Olen nyt treenaillut sen matalan Miian kanssa sitä näyttelyssä esiintymistä ja kai siitä on sitten ollut hyötyä. Ainakin Kasvattajan mukaan. Niin kuin tosi paljon. Vaikka se sanoi kyllä saavansa harmaita hiuksia ja näyttävänsä kohta huomattavasti ikäistään vanhemmalta kun meistä tulee stressiä. Se varmaan tarkoitti tuota meidän Emäntää koska eihän me koirat voida mitään stressiä aiheuttaa. Kun me otetaan tällä tavalla lunkisti tämä elämä. Eli päivä kerrallaan. Hyvä vinkki muuten meille kaikille. Kun eilistä ei voi muuttaa ja huomisesta ei tiedä - niin ollaan nyt vain onnesta mykkyrällä kun päästään ulos ja kupissa on maukasta Jahti&Vahtia. Tai voitte te syödä vaikka perunoita jos ne on teistä parempia. Jää minulle sitten enemmän makoisia nappuloita!

Katso vaikka, häntä pystyyn ja reipasta ravia mennen ja tullen - eli kiltisti kehässä.

Meidän Iirokin osallistui. Ja oli Tuomarin mielestä Erittäin Hirveän näköinen. No niin minustakin. Että kuka meistä olikaan oikeassa? Kävi muuten hauskasti kun minun velipoika Vili (Millan Universal Artist) oli esiintymisvuorossa. Vili on sillä tavalla minun kaltainen että se on aika villi. Olisi kannattanut miettiä sitä kutsumanimeä  tarkemmin... no minkäs sille enää mahtaa. Vili ei tykännyt kun sen Emäntä Saara juoksutti sitä. Vissiin liian hiljaa tai väärään suuntaan koska Vili vapautti itsensä (KVR - koirien vapautusrintama) kesken kehää ja juoksenteli vapautuneesti ympäriinsä. Eikä tullut vaikka huudeltiin. Se oli aika pitkään reissussa. Kasvattaja huokaili. Ja Saara sai hermoromahduksen. Tuomaria nauratti kovasti ja se sanoi että odotellaan nyt vaan. Ja sitten odotettiin. Vili tuli lopulta takaisin kehään ja sitten jatkettiin. Tiukasti kytkettynä. Vili voitti luokkansa ja sai sellaisen Vara-Sertinkin! Sen kritiikkilapussa luki että "Hieno koira joka karkasi kehästä. Esittää kaunista ravia. Erityisesti vapaana." Että sikäli.

Tässä on Vili. Kytkettynä. Tiukasti.

Mutta sitten siitä Tosi Kurjasta asiasta. Vähän jo asiaa sivusinkin kun mainitsin siitä tähän päivään keskittymisestä.

Meidän isoveli on poissa.

Me saatettiin se koko perheen voimalla matkaan. Ensin syötiin hyvin. Kuka sitä nyt tyhjällä mahalla reissuun lähtisi? Barrella oli jo aika kauan selkä kipeä. Kun sille oli sattunut tapaturma kun se oli ihan pieni vielä. Eikä se selkä parantunut enää ja paheni sitten kovasti vanhemmiten vaikka kaikkea yritettiin. Siitä huolimatta se oli tosi reipas käyttökoira, sillä oli tuloksia sellaiselta jäljeltä (JK2) Kävi se näyttelyssäkin, kerran. Ei tykännyt vaikka voittikin sarjansa (SG1). Sanoi että se on hyvä sellaisena kuin se on eikä se tarvitse mitään Tuomaria sitä sille kertomaan. Juu.

Mutta meillä on kova ikävä. Meidän Kasvattaja oli mukana tukemassa meidän Emäntää kun sitä itketti niin paljon. Se yritti lohduttaa että ei surra liikaa, iloitaan Barren elämästä. Me yritetään kovasti olla surematta. Mutta me ei ikinä unohdeta Sinua!

Barrea ikävöiden - Brando ja Iiro

"Nousin selkään pyrstötähden, älä sure vaikka lähden. Täältä takaa tähtitaivaan, häntääni mä heilutan. Elämän mä vietin parhaan, teitä aina rakastan."

Koska minä Olin Barre.

-Sateiran Baron-

Moikku!

Minä olen potenut vaaliväsymystä. Kun kovasta yrityksestä huolimatta en tullutkaan valituksi siihen Jalostusvastaavan hommaan. Eli ei naisia, ei. Se mäyristyttö Helmikin otti ja lähti. Ei uskoisi että niinkin lyhyillä, tosin söpöillä, jaloilla pääsee niin kovaa. Vissiin kohti Helsinkiä. Minua ihan vingutti kun minun eka tyttöystävä jätti minut noin julmasti. Tiesitkö että kun sydän särkyy, niin sattuu joka paikkaan. Vatsaankin. Onneksi minun Kasvattaja sanoi että kyllä niitä tyttöjä vielä minullekin riittää. Se lohdutti vähän. Emäntä nappasi minut kainaloon ja puristi oikein kovaa, pussasikin kuonolle. Ja antoi tupla-annoksen J&V Extra Energiaa. Höystettynä niiden uudella tuotteella, luomurypsiöljyllä. Se on hyväksi kaikkine rasvahappoineen erityisesti särkyneille sydämille. Eli häntä pystyyn, vaikka hakaneulalla!

Meidän Iiro ihailee minua nykyään rajattomasti, osoittaa siis hyvää makua. Ja haluaa minunkaltaiseksi toimittajaksi isona. Joten sekin on nyt kyhäillyt jotain tekstiä noin niin kuin Kesätoimittajan ominaisuudessa. Luin puolihuolimattomasti sen kirjallisen tuotannon. Se kertoili sen isän, Irkin, Italian reissusta. Hyvin oli mennyt pytyistä päätellen. Iiro saa ehkä julkaista joskus jotain, sitten kun minulla on inspiraatio hukassa.

Muistattehan kun olen kertonut että minäkin saan mennä sellaiseen näyttelyyn heti kun osaan taas käyttäytyä kiltisti. No nyt minä sitten osaan. Kävin harjoittelemassa sellaisessa Match Showssa. Kun minulle on palkattu uusi esittäjä kesän koitoksia varten. Sellainen aika matala vielä. Sen nimi on Miia. Kasvattajan mielestä laadukas alku. Minusta se oli vähän heppoisen oloinen ja ajattelinkin tehdä heti selväksi että minä määrään suunnan. Ja vauhdin. Mutta yllätyksekseni se olikin minua ovelampi. Iski tennareitten piikit maahan ja tempaisi. Ja komensi sellaisella Leijonan äänellä. Piti ihan istua katsomaan että onko se tosissaan. Juu, oli se. Joten päätin sitten mennä sen mukana kiltisti. Onneksi sillä oli Hyvien namien tasku mukana. Iso. Hyvin me sitten pärjättiin. Oltiin ekoja. Ja huomautan että meidän Iirokin osallistui. Oli vissiin viides. Sen pytty oli vain selkeästi pienempi kuin minun...

Se meidän oma seura, Anjalankosken Palveluskoirayhdistys (APKY ry.), järjesti myöskin Match Shown. Meidän Emäntä ja Kasvattaja ahkeroivat. Eli delegoivat raskaat työt muille. Onneksi omassa seurassa on reippaita talkoolaisia joten saatiin homma hoidettua. Hyvin tietenkin. Ja kun on kohteliasta kiittää niin Kiitos vaan. Siis Tuomareille, talkoolaisille ja näytteilleasettajille. Ja suuret kiitokset meitä sponsoroineelle Jahti&Vahdille. Runsaat määrät maistuvia herkkuja!! Minä vähän kyttäilin että jos joku ei jaksa syödä omiaan niin minä voin auttaa. Onneksi mekin saatiin sellainen pikkupussi ja liha-ateria. Ainut että se piti jakaa Iiron kanssa. Barre ei saa syödä makkaraa, kun sillä menee maha huonoksi kaikesta muusta paitsi J&V Kana ja Riisistä. Hyvä valinta herkkävatsaisille koirille. Meidän näyttelyssä sitä olikin Päävoittona!!

Nyt me valmistaudutaan seuraavaan näyttelyyn. Meidän pitää mennä Kasvattajalle pestäväksi ja kammattavaksi. Kun meidän Emäntä on Kasvattajan mukaan ihan Käsi noissa turkinkunnostushommissa. Kun olisi kuulemma hyvä käytellä useammin harjaa ja kampaa. Meidän Emännällä on sakset...

Mutta eipä tässä sitten muuta kuin kesän jatkot vaan teille kaikille. Kunhan se nyt ensin alkaisi. Sataa saavista koko ajan. Minua se ei haittaa mutta Emäntä saa näppylöitä. Se on kai allerginen sille sateelle. Minusta on kiva kun meidän ikioma uimalampi täyttyy kivasti. Eli loiskuu yli. Viihdyn siellä hyvin ja jahtaan ruutanoita. Ne on inhan limaisia ja maistuu pahalta. Joten en syö niitä vaan säästän ne vaikka sitten Iirolle.

Molskis ja loiskis - uimamaisterinne Brando

22.04.2015

Tervehdin Teitä, arvoisat potentiaaliset äänestäjäni!

Tervehdin Teitä, arvoisat potentiaaliset äänestäjäni!
Eli moikkis. Sen meidän viimekertaisen reissun jälkeen olen saanut runsaasti yhteydenottoja ihan eri puolilta valtakuntaa. Että miten voisi liittyä siihen Koirien Vapautusrintamaan. Ja että minkälainen mahtaisi olla edustamani puolueen ohjelma. No. Jos kerran on johtajan kykyjä, niin kuin minulla tuntuu olevan, niin perustetaan sitten pienpuolue. Ihan virallisesti. Kun ensin pitää tehdä sellainen perustamisilmoitus. Ja ilmoittaa kotipaikka. Joten ilmoitan täten virallisesti että puolueeni, Koirien Vapautusrintama eli KVR on nyt perustettu. Ja kotipaikka. Juu, on minulla. Kiitos Mustille Haminasta, joka jalkautui vaalityöhön jo ennen puolueen virallistamista. Kiitettävää aktiivisuutta!
Sain paljon postia joista erityisesti mainittakoon seuraavat, kovin kiinnostavat kirjelmät:

ja toinen...

Että sellaista. Lisäksi kun tässä nyt selvästi on ura pystysuorassa nousukiidossa, niin ajattelin ottaa toisenkin luottamustehtävän vastaan. Kun kuuntelin puolella korvalla kun Kasvattaja ja Emäntä puhui yhdistystoiminnasta. Ja kiinnostuin. Tiesittekö että meillä Saksanpaimenkoirilla onkin jo valmiina sellainen liitto? Ja sinne etsitään uutta jalostusvastaavaa. Niin että kyllä minä voin ruveta. Mielellään hoitelisin näitä jalostusasioita minun ikäisten kanssa. Jalostusvastaavan ominaisuudessa hiukan varttuneemmat rouvat voidaan ohjata minun luvalla minun isälle. Ja jos sille ei kelpaa niin sitten Iiron isälle. Iirolle ei jätetä. Ketään. Joten äänestäkää minua kyseiseen tehtävään. Lupaan työssäni tehdä kaikkeni meidän saksanpaimenkoirien puolesta. Aloitan itsestäni.

Pitkällisen harkinnan jälkeen sain valmiiksi puolueeni ohjelman. Lue se tarkasti. Ja liity sitten. Jäsenmaksu pitää maksaa. Heti. Tarkempia tietoja kohdassa 12.

 

Koirien Vapautusrintaman (KVR) ohjelma

1. Puolueen virallinen nimi: katso yllä. 

2. Kotipaikka: on.

3. Tarkoitus: hyvä.

4. Meillä kaikilla koirilla on oikeus omaan Kotiin, jossa meistä pidetään hyvää huolta. Meidän kodeissa saa asua myös niitä matalia ihmisiä. Ja ystävällismielisiä eläimiä.

5. Me haluamme sopivasti töitä meidän ihmisille, että niillä on varaa ostaa meille koirille laadukasta murkinaa. Eli Jahti&Vahtia. Onneksi siinä onkin jo valmiina tosi hyvä hinta-laatu-suhde. Mutta silti. Niille ihmisillekin pitää saada syömistä tai ne tulee nälkäisiksi. Ja vihaisiksi. Ainakin meillä kotona.

6. Eläinlääkäreitten pitää heti alentaa niiden hintoja. Jos ne haluaa puolueen jäseniksi niin niiden on sitouduttava antamaan alennuksia. Hyviä. Vaikka joka toinen piikki ilmaiseksi. Tai kaksi yhden hinnalla. Saavat itse valita. Tosi köyhiä koiria pitäisi hoitaa vaikka niillä ei olisikaan rahaa.

7. Meitä koiria pitää suojella ei-niin-ystävällismielisiltä eläimiltä kuten kissoilta, leijonilta ja paarmoilta. Harkitaan laajamittaisen maastamuuton järjestämistä niille. Vaikka sinne Ruotsiin.

8. Mäyräkoiratytöt saavat liittyä ilmaiseksi. Niille annetaan myös minun päättämä liittymislahja.

9. Iiro-nimiset eivät saa (enää) liittyä. Painavin perustein puolueen puheenjohtaja voi niin halutessaan liittää tällaisen koiran jäseneksi, kuitenkin niin että jäsenmaksu on tällöin korotettu. Paljon.

10. Me haluamme lisää metsiä. Jos ne on loppuneet niin sitten vähintään koirapuistoja. Eikä sitten mitään postimerkin kokoisia. Olen ajatellut että sopiva koko on sellainen 15 hehtaaria. Siellä pitää olla myös kakipusseja. Ja roska-astia. Tai kaksi.

11. Meidän puolueeseen saavat liittyä kaikki koirat ikään, sukupuoleen, väriin, rotuun tai roduttomuuteen katsomatta.

12. Jäsenmaksu pitää suorittaa heti. Ja jatkossa joka vuosi. Maksun suuruutta tarkistetaan indeksikorotuksin tarvittaessa. Tällä hetkellä se on yksi iso luu. Tai sitten monta pientä.

Aika hyvä ohjelma minusta. Ja muistakaa. Yhdessä me ollaan vahvoja. Tai siis puolue on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Eli meidän Iiro. Lupaan vahtia sitä ettei se tee tyhmyyksiä. Nyt kaikki sankoin joukoin liittymään jäseniksi. Ja vaaliuurnille. Mars.

Nöyrästi Teidän - palveluskoira palveluksessanne - Brando

10.04.2015

Keväinen tervehdys teille kaikille!

Kevät etenee pienen takapakin jälkeen vauhdilla. Aurinkoiset päivät ovat saaneet emäntäni sekaisin, noin niin kuin siivousmielessä. Se juoksentelee ympäriinsä siivousrätti käteen pysyvästi kiinnikasvaneena. Se kun ei voi ymmärtää sitä kuran ja hiekan määrää jota me kolme muka kannamme sisään. Minä ymmärrän hyvin siisteyden merkityksen ja siksi tapanani onkin ravistella ylimääräiset kurat turkistani jo heti eteisessä. Siellä roikkuu myös kätevästi ihmisteni takkeja joihin saa kuivattua kuonon tehokkaasti. Ja puhdasta tulee – tuloksen näkee hyvin tuon Emännän pyhätakista. Se kun oli väriltään valkoinen!


Nyt kun eletään sellaista vaalikevättä, niin minäkin olen aloittanut tehokkaan agiteerauksen. Edustamani organisaatio – Koirien Vapautusrintama – on saanut kaksi uutta ja innokasta jäsentä. Meidän Barren ja hyi, Iiron. Joskus täytyy jäseneksi hyväksyä hiukan heikkotasoisempiakin yksilöitä kun valinnanvaraa ei näillä nurkilla paljon ole... Meidän Emäntä lähti reissuun. Laivalle. Syömään ja humppaamaan, tanssin ystävä kun on. Se jätti meidät pojat Isännän hoidettaviksi. Ja antoi tosi tarkat ohjeet. Että miten meitä ulkoilutetaan ja ruokitaan – se oli minustakin tärkeä kohta – treenata ei tarvinnut. Kun se ei oikein osaa. Isäntä nyökytteli ymmärtävänsä täydellisesti. Ja unohti vissiin kaiken samantien.


Kävi nimittäin niin, että se unohti meidät pihalle. Kun telkkarista tuli joku jännä ohjelma. Ja pitkä. Meille tuli jo kova nälkä ja pihan hyvien myyrienkin varasto oli ihan tyhjä. Tarkistin. Joten päätin Puheenjohtajan ominaisuudessa että nyt lähdetään. Ja sitten lähdettiin. Joku meni hiukan pieleen kun luulin muistavani reitin lähinaapurin grillille, mutta se oli kai siirtynyt kun ei se ollutkaan siellä. Eikä sitä taloakaan ollut enää. Olisivatko sitten muuttaneet. Joten päätimme jatkaa matkaa. Yhteisellä demokraattisella päätöksellä. Nimittäin minun. Täällä maalla on aika vähän taloja joten jouduttiin tallustamaan aika kauan ennen kuin löydettiin ihmisiä. Iiro kitisi ja vinkui että koska me ollaan perillä. Ihan suututti. Joten sanoin sitten sille että minä jään tähän ja te kaksi voitte jatkaa matkaa. Alkakaas laputtaa. Ja arvatkaas mitä. Ne lähti! Hämmästyin vähän ja piti ihan istahtaa tuumimaan seuraavia toimenpiteitä. Ne ihmiset eivät vissiin olleet puolueeni asialla sillä ne sulkeutuivat taloonsa sisälle eivätkä tulleet ulos vaikka yritin herättää niiden huomion. Käytin sitten järkeäni ja nokkaani. Etsin maasta omat jälkeni ja seurasin niitä kotiin. Reissussa rähjääntyy ja erityisesti nälkiintyy. Raavin ulko-oveamme niin kauan että Isäntä tuli päästämään minut sisälle. Olisitte nähnyt sen ilmeen kun se tajusi että kaksi meistä kolmesta ei tullutkaan sisälle…
Meidän Barresta ja Iirosta tuli sitten julkkiksia. Jossain vasepuukissa. Ne olivat lopulta löytäneet kiltin ihmisen joka oli houkutellut ne sen hevostalliin ja antanut vähän vettä ja einestä. Sitten se oli laittanut niistä kuvallisen ilmoituksen nettiin. Että jos joku kaipailee niin saapi tulla hakemaan. Koiraihmiset on sillälailla tehokkaita että aika pian ne soitti meidän Kasvattajalle. Että tietääkö se asiasta mitään. Se kauhistui kuvan katsottuaan. Juu. Tuttujahan ne sitten oli. Joten karkulaiset pääsi sitten ihan autolla kotiin. Eli onnellinen loppu siltä osin. Paitsi meidän Isännälle… Kasvattaja on sillälailla fiksu että se kielsi soittamasta Emännälle kun kaikki oli jo hyvin. Ettei sen loma menisi pilalle. No. Joku ei uskonut vaan soitti. Se teki saman kuin aina kun jotain tällaista käy. Sai kuulemma kohtauksen. Toivottavasti se ei ollut se mikreeni. Se on ikävä kohtaus. Me ei päästä silloin makuuhuoneeseen ollenkaan. Kun sen pitää maata pimeässä ja voivotella. Joskus sitä myös yököttää. Meidän kasvattajalla on sama. Olisiko se tarttuvaa?
Isäntä istui sohvan nurkassa ja teki alistuvia eleitä kun meidän Emäntä saapui kotiin. Katselin kiinnostuneena että mitä seuraavaksi tapahtuu. Hetken jo ajattelin että isäntä saa luunapin tai tukkapöllyä. Oli Emäntä sillälailla hurjistuneen näköinen. Isännän ikäkulun lippahatun alla on sen verran leveä jakaus että siihen olisi kyllä helposti osunut. Ja takatukkaakin on paikka paikoin jäljellä joten tukistaminenkin olisi onnistunut. Mutta Emäntä hillitsi itsensä. Tosi leidi. Ja vei meidät ulos. Meidän Isäntä saattaa joutua syömään ulkona aika kauan. Kun se joutunee sellaiseen Ulkoruokintaan noin niin kuin rangaistukseksi. Täytynee näyttää sille se hyvien myyrien varastoni kun eihän meillä ole ulkona yhtään ruokaa!


Mutta on täällä ollut kivaakin. Pääsiäisenä. Kun meillä oli paljon vieraita. Silloin Emäntä intoutuu leipomaan pullaa. Paljon rahkapullia. Koska pulla ei ole koirien ruokaa, me saatiin rahkaa ilman sitä pullaa. Ihan jees.


Iirokin kävi taas näyttelyssä. Ihan yhtenään tuntuu niissä ravaavan. Alkaa vain käydä tylsäksi noin tulosmielessä. Kun sama tuli taas kuin edellisilläkin kerroilla. Tällä kertaa sen Iiron isäkin oli mukana. Ne on kyllä tosi samannäköisiä. Ja tapaisia… Minun isä Rommel tykkää Iiron isästä, Irkistä, yhtä paljon kuin minä Iirosta. Eli aika vähän. Sukuvika kai. Tai tervettä järkeä.


Siinä on se Irk. Ja se ruma on meidän Iiro. Kuvat Irkistä ja rumiluksesta otti Jonna Määttä. Kasvattaja kiittää. Minä en.

Mutta eipä tässä kai nyt muuta, me ollaan nyt saatu normaalin ruoan lisäksi sellaista Jahti&Vahti Palautusjuomajauhetta. Kuulemma hyväksi. Pyytäkää tekin sitä, makoisaa! Kun sitä juo niin vissiin palautuu aina Kotiinsa. Jos olisi ollut ensin Koirien Vapautusrintaman asialla. 

Vaali-intoa puhkuen - Brando

12.03.2015

Iloinen hännänhuiskaus teille kaikille!

Nimittäin kurainen sellainen. Kevätaurinko sulattaa lunta ja minun rakkaat kinokseni hupenevat ihan silmissä. Toisaalta lumen alta paljastuu kaikkea jännittävää. Kuten hyvin muhinut myyrä. Sen imakan hajun houkuttamana kaivoin kohtalaisen syvän kuopan ja siellähän se herkkupala olikin! Kyllä oli makoisa. Ja ihanan pehmeä. Nielaisin sen yhtenä suupalana. Ei siis tarvinnut tylsyttää hampaita ollenkaan kun se oli myös aika hiekkainen. Emäntä oli pahana kun sain siitä jonkinlaisia happovaivoja ja röyhtäilin aika pitkään. Haju oli ihmisteni mielestä yököttävä. Minulle yritettiin syöttää persiljaa hajun hälventämiseksi. Kuulemma auttaisi. Siirsin persiljan sievästi kuonollani sivuun ja söin vain maukkaat Jahti&Vahti –Energia -muonani. Olen nimittäin kuullut että ihmiset syövät sellaista hapansilakkaa ja jossain kaukaisessa maassa myös hapatettua haikalaa. Kasvattaja on sillälailla urhea, että se on maistanut niitä. Ei tykännyt vaikka muuten on tosi hyvä syömään. Miten ne muka eroavat minun maassa muhitetusta myyrästäni, kysyn vaan.

Minä olen treenaillut ahkerasti sitä hakua. Kivaa puuhaa muuten. Ja joka kerta kun äkkään sen ihmisen metsästä, saan palkaksi rakkaan palloni! Nyt me opetellaan sellaista näytölle lähtemistä. Kun ei riitä, että minä löydän sen ihmisen, minun pitää hakea emäntäkin mukaan. Vissiin varmuuden vuoksi. Merkiksi siitä, että se ihminen löytyi sieltä metsästä otan hampaisiini sellaisen rullan, jonka kiikutan vauhdilla emännälle merkiksi, että nyt mennään. Sitten se rämpii perässäni parhaan kykynsä mukaan. Sille on onneksi tullut harjoittelun myötä lisää vauhtia!

Meidän Iirokin on harjoitellut. Kiipeämistä. Meidän palveluskoirien pitää osata kiivetä sellaisen A-esteen yli vauhdikkaasti. Minä osaan jo aika hyvin. Iiroa piti houkutella kun sitä kai hirvitti vähän. Minun piti ihan laittaa tassua kuonon eteen kun nauratti niin kun Iiroa piti tuupata takapuolestakin… Mutta kyllä se sitten älysi mitä pitää tehdä. Se oppi oikeanlaisen tekniikan. Minulta.

Iiro lähti taas sellaiseen näyttelyyn. Se pestiin ja puunattiin hienoksi. Sitten näyttelypäivän aamuna me lähdettiin porukalla ulkoilemaan. Ette kyllä usko mitä kävi! Meidän lähellä on sellaista pehmeää metsää, vissiin suota. Minä ymmärsin loikkia tosi märkien kohtien yli mutta Iiron höppänä ei. Se tipahti sellaiseen kuoppaan eikä päässyt itse ylös. Parkui karmealla äänellä hädissänsä. Emäntä kiskoi sen sieltä ylös ja sitten me juostiin kotiin pesulle. Emännälle tuli tosi kiire. Se soitti meidän Kasvattajalle ettei se ehdi mitenkään sinne näyttelyyn ajoissa. Kasvattaja huokaili. Ja käski paikalle tosi rivakasti. Ihmeen kaupalla ne ehtivätkin juuri ajoissa. Kasvattaja kummasteli että miten meidän emännälle aina sattuu ja tapahtuu. Kuulemma keskimääräistä useammin. Minusta on kiva seurata sitä, kun se hermostuu. Se alkaa sillälailla seuhtoa ja heiluttaa käsiä. Siitä on varmaankin hyötyä siivouksessa, meidän kylpyhuoneessa voi nimittäin nyt nauttia turvekylpyjä Iiron jäljiltä. Kun lattiakaivokin tukkeutui siinä hötäkässä.

Siellä näyttelyssä oli minunkin sisaruksia paikalla. Ja Iiron sisko. Aika hyvinhän niillä oli sitten mennyt, kun kerran voittivat. Meidän Iiro oli taas paras. Kyllä se leuhki kotiin tullessaan. Minä olin ihan vähän kateellinen. Mutta kyllä minäkin saan mennä sellaiseen näyttelyyn, kun se uppiniskaisuuskauteni on ohi. Eli voi viedä tovin…

Se Kasvattajakin oli saanut palkinnon. Kun ne minun sisarukset on niin mallikkaita! Iiron sisko muistuttaa kuulemma emoansa. Onhan se paljon parempi vaihtoehto kuin olla meidän Iiron näköinen. Noin niin kuin kauniimman sukupuolen edustajalle.

Me päästään kohta ulos. Metsään. Mutta ei sinne suolle. Ja ettei jäisi asiasta väärää käsitystä niin Iiro tippui sinne suonsilmäkkeeseen ihan itse. Yhtään en auttanut. Vaikka on se kyllä joskus mielessä käynyt…

Terveisin Brando – keväthuumauksen vallassa

03.02.2015

Talvinen HAUkahdus kaikille!

Jipii, jipii, jipii! Lunta tulvillaan on raikas talvisää ja että minä tykkään siitä. Teen mitä erilaisempia syöksyjä lumihankeen ja kinoksiin, useimmiten kuono edellä. Tyylini on hyvinkin vapaa, etten sanoisi. Ihan mitalitasoa. Nimittäin, jos kinoksiin kaivautumisesta kilpaillaan. Meidän talo on aika matala joten äkkäsin sen katolla mainion lumikasan ja yritin tavoitella sitä hyppimällä seinää vasten. Koordinaatiossani oli ehkä pientä hiomisen varaa sillä se katolla ollut lumi mätkähti karmean äänen saattelemana suoraan niskaani! Emäntä säikähti kuollakseen että nyt minä litistyin hengiltä. Eikö mitä, kaivauduin reippaasti kasan alta ja yritin purra kattoa. Minkä teki mokoma mullen! Eli olkaa varovaisia siellä teidän kodeissa, ilmavaara uhkaa. Emäntä sieppasi minut ja melkoisen kasan lunta mukaansa ja lähti sisälle saamaan sydänkohtausta.

Minulla on menossa Kausi. Uppiniskaisuus-sellainen. Olin jo välillä niin kiltti. Se johtui siitä Joulusta. Onneksi seuraavaan on aikaa melkein vuosi joten sallin itselleni ylimääräisiä vapauksia ihan omalla päätökselläni. Eli korvat lukossa kohti huikeita seikkailuja! Olen vapauttanut itseni useasti iltalenkin jälkeen meidän pellolle. Enkä tule kotiin ennen kuin se minulle sopii. Emäntä on mielenkiintoisen näköinen kun se hermostuu. Jännän värinen. Heilutan sille häntää. Sillälailla kauempaa. Juoksen vauhdilla sitä kohti ja pyyhkäisen sivulta ohitse. Siitä muodostuu kiva seuraleikki, voisin jatkaa sitä vaikka kuinka pitkään. Kokeilkaa tekin sitä kotona. 

Kun tuo Iiro jäi sitten pysyvästi riesakseni, olen ollut iloinen siitä että se viedään pari kertaa viikossa kentälle oppia saamaan. Tulee totisesti tarpeeseen. Se on opetellut sitä perusasentoa. Siis sitä, minkä minä osaan täydellisesti niin halutessani. Lisäksi se on opetellut haistelemaan purkkeja. Ihan totta. Joku ID-juttu. Hauskoja hajuja purkista ja sitten etsitään kaksi samanlaista. Meillä se ensimmäinen harjoitushaju otettiin tuon isännän sukista. Kun niissä se haju on sillälailla voimallinen. Iiro on kuulemma lahjakas. Hoksasi heti idean. Niin no. Kyllä kai noin pitkällä kuonolla sinne purkkiin on helppo osua. Vaikka olisi vähän ahtaampikin purkki. Minäkin sain kokeilla. Hyi, se purkki haisi ikävästi Iirolta. En tykännyt. Haluan ainakin vähintään oman purkin.

Kuvassa Iiro kummastelee miksei kuppiin ole mitään kaadettukaan!

Iirokin lähti sellaiseen näyttelyyn. Minulla oli kiva päivä ilman sitä! Lepäilin isännän vieressä Barren kanssa. Syötiin hyvin. Monta kertaa. Sitten kun se emäntä lopulta saapui kotiin yritin näyttää mahdollisimman riutuneelta ja laihalta. Onnistuinkin hienosti sillä sain tuliaisten lisäksi ison kasan ruokaa, Jahti&Vahti Energiaa talvi-illan ratoksi. Ettei pääse laihtumaan!
Iiro oli sitten menestynyt siellä näyttelyssä. Oli Rotunsa paras. Minun nuorempia sisaruksiakin oli siellä. Toinen oli eka ja toinen toka. Kyllä minä olin niistä ylpeä. Iirosta en niinkään. Tai ehkä ihan karvan verran. Jos sitä kerran pitää katsella niin onhan se hyvä että se on edes koiran näköinen. Olisihan sellainenkin karmea vaihtoehto olemassa että se olisi sellainen ruma koira. Kuulin kun Kasvattaja kerran puhui yhdestä jo edesmenneestä koirastaan. Se oli sellainen pieni. Kun se oli viety näyttelyyn niin tuomari oli kysynyt, että mitä rotua se on. Oli kuulemma kauttaaltaan tosi ruma. Ja turkkikin oli jäänyt kotiin. Aika huolimatonta meininkiä minusta. Mutta sillä oli kuulemma kiva luonne. Eli siis sitä sisäistä kauneutta. Ja uskokaa minua, se on ainut, joka merkitsee.

Meillä kotona haisee nyt muultakin kuin Isännän villasukilta kun meidän ruokavarastot täydennettiin. Ihan täysi autollinen Jahti&Vahtia. Minulle Energiaa, Barrelle Kana ja riisiä, kun sille tulee helposti maha kipeäksi ja karmea ripsa ja Iirokin sai Junioria. Oli kauppias sanonut, ettei meidän autoon ikinä mahdu sitä määrää. Hyvin mahtui ja jäi vielä tilaakin. Hanskalokeroon. Emäntä on tosi hyvä pakkaamaan. Se on pelannut nuorena paljon Tetristä.

 

Ulkona sataa sitä ihanaa lunta ja minä haluan taas hankeen riehumaan. Vaatikaa tekin teidän huoltojoukoilta palvelua ja viekää ne ulos. Se on niillekin hyväksi.

Terveisin Brando – Suuri Lumen Ystävä

12.01.2015

MoiHau!

Vuosi on vaihtunut ja toivottavasti se alkoi teillä paremmin kuin minulla. Himputin jukra. Poden nyt Joulun jälkeistä masennusta.
Joulunalusaika sujui omalta osaltani mukavasti odottavissa tunnelmissa. Käytiin kasvattajallakin pikkujoulukahveilla. Meille nelijalkaisille oli varattuna herkkuja siellä sen kennelkeittiössä. Ja suklaata ja muuta makeaa särvintä noille ihmisille. Hämmästelin itsekseni miten paljon herkkuja niihin mahtuikaan. Ne kaikki.

 Olin muutoinkin tosi kilttinä. Iirollekin! Lahjoitin sille pari vanhempaa leluanikin. Että olisi sitten Pukin reessä jotain viihdykettä sen Jahti&Vahti -energiamuonan lisäksi. Muistattehan sen Ovelan Suunnitelmani…
Jouluaattona en meinannut sitten pysyä nahoissani kun odotin sitä Pukkia. Olin rasittavasti tiellä koko ajan kun emäntä ja sen ihmisvieraat laittoivat pöytää koreaksi. Kävin vähän väliä ovella kuulostelemassa, että joko se lahjani on tulossa. Minulle sitten sanottiin että se Pukki tulee kun on ensin syöty. Sitten ne söivät ihan hirmuisen kauan. Ja tosi paljon. Yhden piti ihan avata vyötä kun sen housut alkoivat kiristää.  Minähän söin kerran vähän liikaa yhdellä kertaa ja sain palkakseni kauheat vatsanpurut. Mutta opin läksyni sentään kerrasta. Se ihminen tekee kuulemma saman tempun joka Joulu. Jotenkin hidasoppinen kai.

Lopultakin se Joulupukki saapui lahjakasseineen. Minua vähän jännitti. Kun me oltiin harjoiteltu sellainen ohjelmallinen iltama ihan omalla porukalla. Eli laulettiin. Koko orkesteri. Barren komea baritoni ja minun vähän säröilevä nuoren miehen ääneni rimmasivat hyvin yhteen. Iiron kimakka pojan ääni vähän haittasi. Varsinkin kun se oli nuotin verran jäljessä koko ajan. Mutta aika mallikkaasti se minusta sujui. Jooouluyöö, Juuuhlayöö…
Pukki ei tuntunut hirveästi arvostavan esitystämme. Istui sohvan nurkassa. Ihan jäykkänä. Emäntä antoi sille sitten lasillisen jotain virvoketta. Kyllä se siitä sitten tokeni. Ja alkoi jakaa niitä lahjoja. Olin ihan innoissani ja ryntäilin ympäriinsä etsimässä sitä Minun Mäyräkoiraa. Säkki alkoi tyhjentyä eikä sitä vielä näkynyt. Aloin jo huolestua, että onko se tippunut kyydistä. Mitä ilmeisimmin oli, koska sitä ei tullut! Pahastuin niin, että en halunnut avata muita pakettejani kehotuksista huolimatta. Luotin kyllä siihen, että kun reki on nyt paketeista tyhjä, niin meidän Iirolle olisi hyvin jalkatilaa. Piristyinkin vähän kun se Pukki oli lähdössä ja emäntä lähti sitä saattamaan ja otti Iiron mukaansa. Nuolaisinkin Iiroa noin niin kuin lähtiäisiksi. Ja toivotin hyvää loppuelämää.
Järkytykseni olikin hirmuinen, kun emäntä lopulta palasi sisään. Iiron kanssa. Jouduin ihan tosissani pinnistelemään etten olisi huudellut sen Pukin perään ikkunasta mitä olen mieltä siitä ja sen muorista ja tontuista ja poroista ja apujoukoista… Kun ajattelin sillä lailla fiksusti, että täytyy nyt kuitenkin suhtautua luottavaisesti tulevaisuuteen ja jättää optio ensi Joululle. Jos kuitenkin on käynyt kauhea erehdys ja se minun mäyräkoira on mennyt vikapaikkaan, niin otan sen mielelläni vieläkin vastaan. Saa se olla käytettykin. Annan vaihdossa oman makoisan puruluuni. Hyväkuntoisena, maistoin vain vähän reunasta noin niin kuin laaduntarkkailumielessä! Meidän Iiron saa mukaansa kaupantekiäisiksi. Ei vaihto-tai palautusoikeutta.

Pientä lohtua Iiron kotiin jäämisen aiheuttamaan murheeseen on antanut minun treenit. Liikunta tepsii masennukseen! Meidän valmentaja –melkein– hymyili hyväksyvästi minun viimekertaisille suorituksille kentällä. Kun oli tehty kotiläksyt hyvin. Emäntäkin on kuulemma saanut uutta potkua, kun minä opin nopeasti uusia asioita. Tietty. Tulen isääni. Sekin treenaa vielä vaikka on jo aika vanha. Viisivuotias. Oltiin sen kanssa samoissa harjoituksissa missä minäkin sain leikkiä sellaisella isommanpuoleisella purupatukalla. Ihastuin siihen hommaan niin, että Kasvattaja antoi minulle minun isän vanhan patukan. Ihana! Sopivasti sisään ajettu ja vähän tahmea. Minun aarre. Vain valikoituihin harjoituksiin tarkoitettu, tietenkin. Sen paikka on meillä tuolla eteisen hyllyllä ja aina kun Emäntä nappaa sen sieltä, villiinnyn ihan tosissani. Minunikiomanamikultainenpatukkani.
Mutta ei kai tässä muuta kuin parempia aikoja odotellessa. Eli lumisia talvipäiviä koko koiraväelle. Ja makoisaa vuotta 2015 Jahti&Vahti -herkkujen merkeissä! Siinä Mäyräkoira-asiassa voitte olla ystävällisesti yhteydessä allekirjoittaneeseen. Pikaisesti.
Brando – odottavalla kannalla

09.12.2014

MoiHau kaikille!

Se on sitten jo Joulukuu. Eli mihin se syksy katosi. Emännän mukaan aika kuluu nopeammin kun ikää tulee lisää. Juu. Olen huomannut saman. Olenhan kohta jo puolitoistavuotias!

Meille kuuluu periaatteessa hyvää. Mitä nyt Iiro terrorisoi koko huushollia. Sillä on minun mielestä liian pitkät jalat. Se pysyy jo turhan hyvin mukana menossa. Olen yrittänyt, salaa tosin, hävittää sitä metsään. Turhaan. Se on kuin kipeä tassu. Mukana ja mielessä koko ajan. Mutta minulla on ovela suunnitelma… 

Muistattehan että viimeksi kerroin että me oltiin menossa Kasvattajalle käymään. Me oltiinkin siellä ihan yökylässä. Mörkövahteina. Minä sain trauman enkä ehkä toivu siitä, ainakaan ihan äkkiä. Sinne oli ilmestynyt kissanpentuja. Metsästä kai. Emännän mielestä ne oli pieniä ja somia. Se ei vain tiennyt sitä mitä minä. Että ne on oikeasti Leijonia. Kun minä menin niitä nuuskimaan ihan ystävällismielisesti niin ne pörhistyi hirveän kokoisiksi. Niitten selätkin meni ihan köyryyn. Ja hännät oli lamppuharjana. Niistä lähti myös paha ääni, sellainen sihisevä. Yksi murisi minulle. Katsoin viisaammaksi jättää ne rauhaan ja muutinkin alakertaan. Yksin.

Minä sain Iirosta lomaa ja pääsin taas sellaiseen näyttelyyn. Emäntä ja Kasvattaja lähti mukaan. Kyllä niillä oli asiaa. Toisilleen. Koko matkan ajan. Mikä kälätys..! Kun minulla oli se Ovela Suunnitelma mielessä niin hämmästytin kaikki esiintymällä siellä kehässä niin hienosti. Ja olin muutenkin tosi kiltisti. Tuomarinkin mielestä olin Erinomainen ja näyttävä kokonaisuus kaikenkaikkiaan. Hän osoitti hyvää makua!
Tässä me ollaan emännän kanssa poseeraamassa. Sekin on ihan oolrait.

Katsokaas kun minä olen kuullut että kohta meille tulee sellainen Joulupukki. Joka tuo paketteja meille kilteille koirille. Tosikiltit saavat esittää myös Lahjatoiveita. Siis minunkaltaiset. En ensin oikein uskonut Joulupukkiin, mutta sitten minä näin sellaisen! Se oli meidän kylällä käymässä tonttuineen. Ne on niitä jotka hommaa niitä lahjoja. Yritin huudella kovaan ääneen että minulla on Tärkeää Asiaa, mutta emäntä laittoikin minut autoon ja otti Iiron mukaansa. Komensi vielä hiljaiseksi. Mikä vääryys! Pahastuin niin että minulla tuli maha kipeäksi ja ihan yökötti vähän. Iiro leuhki takaisin tullessaan että se oli saanut makkaraa ja oli tavannut matalan ihmisen. Vissiin lapsen.
Kun en päässyt kertomaan sitä Tärkeää Asiaani minun piti sitten kirjoittaa sille Joulupukille.


Kun minusta tuo Iiro oli aluksi aika kiva, vaikka se mäyräkoira olisi ollut kivempi. Mutta nyt Iiro voisi kyllä muuttaa muualle. Mieluummin pysyvästi. Minä olen ihan väsynyt kun se on niin villi. Joten esitin sille Joulupukille yhden toivomuksen. Ei tiedä Iiro mikä sitä odottaa…


Lue tästä minun kirje Joulupukille.

Jään tässä nyt odottelemaan sitä Joulua. Saadaan me silloin kai myös herkkuja. Ja Joulu-Jahti&Vahtia tietenkin noin niin kuin Pääruoaksi. Muistakaa tekin laittaa kiireesti tilaukset sisälle, Joulupukki tuo ne sitten teillekin. Paitsi minun Lahja tulee ensin. Tai sitten sen Pukin loppuvuosi on surkea.
Hyvää Joulua!
Terveisin Brando – Tosi Joulukoira

21.10.2014

Vouhotus kaikille!

Iloinen hännänheilautus kaikille!
Syksy on pitkällä ja minä odotan jo kovasti talven tuloa. Niin kuin tuo emäntäkin. Meistä kolmesta kun muka kulkeutuu kuraa ja hiekkaa sisälle kilokaupalla. Mitä on laiska! Meillähän on ihan omat tassupyyhkeet eteisessä. Käyttämättöminä.

Olen Iiron tulon jälkeen pohdiskellut nimien merkitystä. Nomen ist omen – eli nimi on enne. Meillä rekisteröidyillä koirilla kun on kasvattajan antama nimi kun me lähdemme Omiin Koteihimme. Yleensä pitkä. Ja hieno. Ja vaikea lausua ja kirjoittaa. Meidän Barrehan on saanut lisänimekseen Paroni, kun se on tuollainen ylhäinen ja jäyhä. Lannistaa meidät poikaset pelkällä katseella. Ihan totta!  Minun virallinen nimihän taas tarkoittaa aseveljeä. Sellainen minusta tulikin. Kaveria ei jätetä. Kutsumanimeni taas tuli siitä että tuo emäntä tykkää vanhoista elokuvista. Mutta mitä Iiroon tulee niin sen kohdalla taisi mennä joku pieleen. Sen  nimi tarkoittaa ensimmäistä vertaistensa joukossa. Kutsumanimen ne päättivät kasvattajan kanssa yhdessä. Väittelevät joskus jostain politiikasta. Meidän Iiro ei vain pysy lestissään, se kun haluaa olla YLIvertainen meidän joukossa. Ihan(an) kamala. Olen yrittänyt ojentaa sitä varovasti ja vähemmän varovasti. Olen istunutkin sen päällä. Se ei usko mitään. Lisäksi se yrittää tuhota minun loistavan ulkonäköni puremalla ja raapimalla vimmatusti. Minun kaunis kirsuni on ihan pilalla. Tuli vertakin. Katso nyt itsekin!

Olen alkanut miehistyä. Pakkohan se on kun on tuollainen pikkuriiviö talossa. Joku tolkku saisi olla tolkuttomallakin… Kasvattaja muuten kehui minua komeaksi kun me nähtiin se eläinlääkärillä. Meidät tarkastettiin ja rokotettiin. Onneksi Iiron piikki oli isompi! Terveitä oltiin ja hyvin hoidettuja. Kasvattaja vahtii meidän painoa kun sen mielestä emäntä antaa meille liikaa herkkuja. Oltiin juuri sopivia! Saatiin me tosin pieni palanen autossa kun kasvattaja ei nähnyt.

Minun isä Rommel on muuten pätevä. Ja kestävä. Se suoritti hiljattain sellaisen kestävyyskokeen mallikkaasti. Minäkin olen säänkestävä. Ja erityisesti halauksenkestävä. Olen kyllä alkanut muistuttaa isääni muutoinkin päivä päivältä enemmän. Tuo palveluskoirahommakin on alkanut kiinnostaa ihan tosissaan. Perusasento on minun bravuurini. Tyrkytän sitä joka tilanteessa. Kyllä minua kehutaan! Osaan jo seuratakin aika hyvin. Noutaminen on myös mukavaa puuhaa, mutta oli kurjaa kun kapula piti viedä emännälle takaisin. Hidastelin ja pureksin sitä matkalla. Saavutetut edut kun kannattaisi säilyttää. Onneksi tuo emäntä ja meidän tiimin valmentaja keksivät että saan vaihdossa pallon palkaksi. Nyt olen jo vauhdikas Noutaja.

Olen lisäksi harjoitellut hakua metsässä. Se on sitten kivaa! Siellä metsässä on piilossa ihmisiä jotka palkitsevat minut leikkimällä kun löydän ne sieltä. Oltiin sitten taas kerran metsäretkellä ihan omalla porukalla ja minä yhytin sieltä metsästä sellaisen mummon. Riemastuin kovasti että nyt niitä maalimiehiä on ihan irrallaan täälläkin. Se ei leikkinyt kanssani vaikka yritin kovasti. Se olikin joku harhautunut mummo puolukassa.  Emäntä oli tosi punainen kun se vihdoin saapui paikalle. Pyyteli anteeksi. Olisi tarjonnut kahvit korvaukseksi ihan paakelsin kera. Turhaan. Mummolla olikin mukana omat eväät joista minäkin sain palasen. Meetwurstileipää. Että oli kiva ihminen. Olisipa niitä metsässä enemmän.
Me lähdetäänkin kohta vähäksi aikaa porukalla tuonne kasvattajan luokse. Harjoitellaan kuulemma. Ihan ei ole selvillä että mitä mutta kaipahan se paikan päällä selviää. Siellä on minun äitikin. Se ilahtuu aina kun näkee minut. Nuolee naamasta. Isä ei ilahdu. Mulkoilee. Vaikka se on minun Idoli.

Mutta eipä tässä muuta. Täytyy lähteä keittiötä kohti kun minun mahani mukaan on tuo ruoka-aika. Jahti&Vahtia – tottakai. Iiro Ikinälkäinen onkin jo siellä parkumassa. Kun sillä ei ole sitä kärsivällisyyttä, toisin kuin minulla.


Terveisin, Brando - mahdoton kurakäpälä

22.09.2014

HAUdi!

On pitänyt kiirettä enkä ole ehtinyt paneutua näihin kirjallisiin töihini, olenhan ollut ahkerasti hommissa.  Mörkövahtina sienimetsässä. Emäntä on mennyt ihan sekaisin, kun noita sieniä on metsät ihan pullollaan. Minäkin olen saanut opetella niiden tunnistamista hajun perusteella. En ole tosin vielä oppinut erottamaan niitä kaikkia toisistaan. Ne ovat kyllä aika kummallista ruokaa, sopivat minusta vain ihmisille. Minulla on onneksi aina omat eväät mukana ettei tarvitse nälissänsä tatteja pureksia. Siis Jahti&Vahti Energiaa meille paljon liikkuville ja aktiivisille koirille!
Metsäretkelle meillä otetaan aina eväiden lisäksi mukaan sellainen kori johon niitä sieniä on helppo kerätä. Siksipä kummastuin suuresti, kun emäntä otti sienikorin mukaansa ja jätti minut kotiin. Yritin huudella perään, koska olin varma että se unohti minut vahingossa. Joskus se on sellainen hajamielinen ja sitten sille tulee hirveä kiire ihan yhtäkkiä, kun se muistaa että piti jo olla jossakin. Mihin tässä maailmassa muka on kiire? Kunhan ruoka-ajaksi ehtii kotiin.
Viihdytin sitten itseäni ja kiusasin isoveikkaani. Minulla on sellainenkin. Sen nimi on Barre. Minä olen aina tykännyt siitä. Mutta se ei kyllä ole aina tykännyt minusta. Nykyään me tullaan ihan hyvin juttuun, kun olen jo iso poika. Sille oli aluksi kauhea järkytys, kun minä tulin taloon enkä ymmärtänytkään lähteä pois. Että sikäli.
Juoksin vauhdilla ovelle, kun kuulin emännän auton äänen. Sieltä se saapui koreineen. Sillä oli kovin mairea ääni, kun se kutsui meidät ulos katsomaan mitä korissa oikein on. Minä luulin että tämä on sitä kivaa sienentunnistusleikkiä ja nuuhkaisin oikein kunnolla. Hajusta päätellen siellä korissa oli karvalaukku. Näytti vain väärän väriseltä ja kovin karvaiselta…

Säikähdin ihan tosissani, kun se korissa oleva liikahti. Yritin kiivetä turvaan grillin päälle.

Sieltä sienikorista kurkisti yllätys. Piti ihan lyödä käpälät yhteen pelkästä riemusta. Voi jee, me saatiin pikkuveli! Se kiipesi korista ja lähti taapertamaan ympäri pihaa häntä hassusti pystyssä. Keräsin rohkeuteni ja menin säikähdykseni jälkeen urheasti tutustumaan tulokkaaseen. Barre vain mulkaisi sitä kerran. Ja kahteen kertaan tuota emäntää. Et ole tosissasi… ja jatkoi kuistilla uniaan. Tiedättekö mitä? Oma pikkuveli on kiva. Sellaisen minä olenkin aina halunnut. Kun olin ihan pieni vielä, meillä oli kylässä mäyräkoira. Tosi pitkä. Semmoinen olisi ollut kätevä, mutta kyllä tuokin kelpaa. Sen nimi on Iiro. (JV Millan Primus inter pares)

Meillä on nyt sitten käynyt kaikenlaista väkeä katsomassa pikku-Iiroa. Olen ollut vähän mustasukkainen… Onneksi meitäkin on muistettu syötävillä tuliaisilla. On muuten tuo Iiro kova poika syömään, J&V-pentumuonaa tietenkin. Se kakkaa myös aika paljon, mielellään sanomalehden päälle. Se on kai vielä enimmäkseen ulkosiisti.

Iiro on löytänyt minun leluni. Sillä olisi omiakin. Paitsi että minun tavarat on parempia.  Se sieppasi minun melkeintoiseksiparhaan köysileluni ja raahasi sitä ohitseni. Eihän sellaista voi koira kestää. Nappasin köydestä ja ravistelin sitä kovasti saadakseni sen itselleni. Iiro roikkui mukana. Ja mätkähti lattialle. Tietysti se parkui surkeasti ja emäntä juoksi vauhdilla paikalle sitä hyvittelemään. Minua toruttiin ja kehotettiin leikkimään sen kanssa nätisti, kun se on niin pieni vielä. Epäreilua minusta. Se aloitti.

Mutta toisaalta, on se aika soma nukkuessaan. Sillä on tapana änkeytyä kainaloon, kun olen asettunut yöpuulle emännän sängyn viereen. Se tuhisee ja sätkii nukkuessaan. Olen jo alkanut orientoitua isoveljen rooliini. Se on minun ikioma enkä anna kenenkään tehdä sille pahaa. Ikinä.
Olen pohtinut asiaa enkä edelleenkään kyllä ymmärrä mistä se Iiro meille tuli. Paitsi sienikorista. Barrelta on turha kysyä. Sillä on hatarat tiedot biologiasta. Varmuuden vuoksi olkaa tarkkana. Eli jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt. On hyvä karvalaukkuvuosi.

Brando, Iiron Isoveli -  parasta laatua

21.08.2014

MURjotus vaan kaikille…

Olen ollut viime aikoina sillä tavalla tuhmana, että minut on hetkittäin kytketty juoksunaruun. Olenhan kekseliäs ja puuhakas, lempinimeni onkin Puuha-Pete tai Puuhis, ihan miten haluatte. Meidän naapurissa asuu kiva perhe jotka grillaavat usein. Vastustamattoman hyvät tuoksut ovat kantautuneet nokkaani ja olenkin omalla päätökselläni hiippaillut sinne hiukan katsastamaan tilannetta. Hyvällä menestyksellä, olen saanut sieltä herkullisia makupaloja! Tuo emäntä ei vain ollenkaan ymmärrä tarvettani käydä kylässä. Kielloista ja lukuisista hakureissuista huolimatta olen sitkeästi ollut Koirien Vapautusrintaman kannalla ja jatkanut karkailuani. Joten siksi olen nyt narun päässä, jos tuolla emännällä on pihalla muuta puuhaa. Kun se ei kuulemma jaksa koko ajan vahtia eikä sillä ole silmiä selässä. Naapureillekin tehtiin selväksi että minulla on kyllä ruokaa kotonakin... olen saanut sentään makoisan ruston viihdykkeeksi. Kyllä se vähän lohduttaa.

Muistattehan kun viimeksi kerroin että olen oppinut uimaan tassupohjaa? Olen harjoitellut kovasti ja nyt osaan uida ihan oikeasti! Otan hurjan vauhdin ja loikkaan suoraan uimalampeemme. Kömmin ylös, ravistan vedet ihmisteni päälle ja teen saman uudelleen. Kastelin kasvattajankin perusteellisesti kun se oli meillä kylässä. Ei tykännyt. Mitä ei tuonut tuliaisia.

Koska pidän vedestä, onkin kummallista, että vihaan pesemistä. Kesä vei minulta turkin ja näyttelyyn piti lähteä joten menimme kasvattajalle kylään pesua ja jäljelle jääneen karvapeitteen kunnostusta varten. Paruin surkeasti koko ajan. Kasvattaja torui minua ja sanoi, että kyllä iso koira pitää voida pestä ilman pullikointia. Kyllähän se lopulta sujui, kasvattajan mukaan huonosti. Mutta puhdasta tuli!

Kuvaaja: Raili Serenius

Minut oli ilmoitettu isomman luokan näyttelyyn, joku Maailmannäyttely tai sellainen. Olen kyllä ollut koiranäyttelyssä aikaisemminkin, meidän Saksanpaimenkoirien omassa. Sain sieltä pokaalin ja paljon ruokaa! Ja kasvattajakin sai jotain, nimittäin hermoromahduksen. Kun en muka osaa käyttäytyä. Siitä viisastuneena ne tuon emännän kanssa laativat minulle oman harjoitusohjelman. Harjoittelin uutterasti ja oman Personal Trainerini mukaan edistyinkin kivasti ja opin paljon uutta. Mutta arvatkaa mitä? Siellä isossa näyttelyssä unohdin kaiken oppimani. Minulle palkattu esittäjäni suurista taidoistaan huolimatta oli pulassa. Liikehdin vapautuneesti, kun piti seistä paikallaan. Kun piti liikkua, pysyin paikallani. Tuo emäntä pakeni paikalta kun oli niin kamalaa katsottavaa. Kasvattaja seisoi urhoollisesti kehän vieressä kun minua arvosteltiin. Sillä oli naamalla sellainen metka väri, retliini. Omasta mielestäni tein parhaani ja näytin hyvät puoleni edestä, takaa, sivusta ja muutamasta muustakin suunnasta. Tuomarin mielestä olin Erinomainen ja sijoittikin minut meissä Juniori-ikäisissä neljänneksi! Kuulemma hyvä saavutus. Siitä pomppimisesta huolimatta. Siellä näyttelyssä oli alkuun ihan kivaa mutta kun niitä koiria oli niin mahdottoman paljon, pitkästyin. Onneksi oli eväät mukana, Jahti&Vahtia -tottakai! Virkistyin ruoasta juuri sopivasti ennen kasvattajaluokan alkua. Meidän Dori ja Eevan Cosmo olivat niin kiltisti paikallaan, mutta minua suututti ja heittäydyin selälleni maahan kun tuomari tuli meitä katsomaan. Harvemmin kuulemma näkee koiraa näyttelykehässä jalat kohti kattoa. Mutta ei se kai hirveästi haitannut, saihan se kasvattaja sellaisen Kunniapalkinnon. Ihan turhaan taas hermoili. Tuomarin mielestä me koirat olimme erinomaisia, mutta esittäjissä oli toivomisen varaa…
Minä olen tuossa kuvassa oikealla, Cosmo on keskellä ja Dori vasemmalla.

Nyt jään kuulemma koulutustauolle. Minä saan harjoitella tosi kivoja juttuja meidän omalla kentällä. Tuo emäntä on sellaisessa yhdistyksessä, jossa harrastetaan kaikanlaista mukavaa (Apky ry). Minusta saattaa tulla hakukoira. Tai jälkikoira. Tai Mörkövahti. On tuo emäntä sen verran heikolla hermorakenteella varustettu, että minut otetaan aina mukaan mustikkametsään. Ettei tule Mörkö. Eikä ole tullutkaan.  Kerran oli aika lähellä mutta haukuin urhoollisesti ja karkotin sen tiehensä.
Niin että jos on Mörkövahdille tarvetta niin tiedätte mistä sellaisen löytää! Tulen hommiin ruokapalkalla.


Brando, Mörkövahti -parasta laatua

15.07.2014

Hännänheilautus Teille kaikille!

Minä olen Brando, pitkäkarvainen saksanpaimenkoira. Viralliselta nimeltäni olen Millan Brother in Arms ja jatkan Dorin viitoittamissa tassunjäljissä. Blogistani voit lukea nuoren palveluskoiranalun elämästä ja tempauksista. Viihtyisiä lukuhetkiä!

Täytin kesän kynnyksellä 10 kuukautta ja kasvattajani mukaan olen villiintynyt ja omienkin ihmisteni mielestä hiukan rasittava. Itse koen olevani tällainen hurmaava luonnonlapsi, täällä maalla minulla on onneksi mahdollisuus vapaaseen ulkoiluun. Harrastankin sitä päivittäin. Lempipuuhaani on perhosten jahtaaminen. Ei ehkä niin miehekästä mutta mukavaa! Sitä paitsi se tapa on kai tarttunut, kasvattajalla kun on myös tuollaisia perhoskoiria. Onkohan ne ihan sitä varten suunniteltuja?

Yhtenä päivänä äkkäsin oikein suuren yksilön ja lähdin innolla sen perään. Hyppäsin ja sainkin siihen hyvän osuman käpälälläni. Se tippui alas ja jäi ihan hiljaa nurmikolle makaamaan. Tuupin sitä kuonollani, että saisin sen taas lentoon. Älkää kertoko kenellekään, mutta kävi ihan kamala juttu. Nuolaisin sitä kannustavasti ja jotenkin se tarttui kieleeni ja saatoin ihan vahingossa nielaista sen... Ei ollut tarkoitus! Piti mennä juomaan kun se karvasteli kurkussani pitkään. Se olikin minulle oikea rangaistus kun söin kaverin.

Olen kyllä muutenkin aikamoinen ahmatti. Pidän niin paljon hyvästä ruoasta. Nyt syön Jahti&Vahti Junioria, joka on meille kasvaville koirille suunniteltu. Että on maukasta, suosittelen! Kasvattajan luona on sellainen kiva keittiö missä koirien ruoat valmistetaan. Kurvaan aina sisälle sen kautta tarkistamaan onko siellä mitään hyvää. Kerran oli iso ruokasäkki avonaisena lattialla ja työnsin pääni kiireesti sinne sisälle ja söin niin paljon kuin ennätin ennen kuin tuo omistaja kiskoi minut sieltä ulos. Ehdin hotkia aika paljon. Myöhemmin minulle tuli huono olo ja vatsa kipeäksi. Ahneille kuulemma käy niin ja mikä kaikkein pahinta - en saanut kotona enää iltaruokaa!
Nyt taidan mennä uimaan, meillä kotona on sellainen lampi, jossa on mukava polskia. Osaan jo uida tassupohjaa! Me koirat kuulemma opimme uimaan helposti. Minusta on syytä aloittaa varovasti.
Kirjoittelen taas pian kuulumisia,
kesää kohti laukaten, Brando

Jahti&Vahti-esite
Yritys
Ruoki koiraasi oikein
Kysy asiantuntijalta
Koiravinkit