Hauskoja kevättalvisia päiviä koiraväelle!

Nyt on urakkani voiton puolella. Selvisin kaikella kunnialla ja kyllä minua on kiitetty ja hyvitelty. Olenkin ollut tyytyväinen huoltojoukkojeni toimintaan. Olen tosin ollut hiukan huolissani linjoistani, kuulemma me emot tuppaamme laihtumaan imetysaikana. Minulle kävi päinvastoin! Jahti&Vahti-penturuoka oli maistuvaa ja vierottaessani pentujani sain ruoakseni J&V-energia -nappuloita, joita söin ilmeisesti yli oman tarpeen. Ne olivat niin hyviä... Kasvattajan mukaan pieni pyöreys vain pukee minua. Hänen mukaansa huonolla ruoalla emoista tulee rukkasen näköisiä. Olisi mielenkiintoista joskus nähdä sellainen muuallakin kuin kädessä.
Pentuni kävivät eläinlääkärin tarkastuksessa ja ne todettiin kaikki terveiksi ja hyvinhoidetuiksi. Ne tunnistusmerkittiin pienellä mikrosirulla, joka asetettiin niskaan nahan alle. Kukaan ei ollut moksiskaan pienestä pistoksesta. Luotinkin pentuihini ja kehotin niitä olemaan reippaita. Ovathan ne Saksanpaimenkoiria! Pois turhat kitinät.
Meillä kävi myös se pentutestaaja, josta viimeksi mainitsin. Minun pentuni olivat hänen mukaansa parempia kuin minä itse aikanani. Mene, tiedä häntä sitten. Reippaita ja omia riehakkaita itsejään ne olivat testattaessakin. Kuulemma keskivertopentue. Minusta ne ovat kaikki ainutkertaisen ihania. Ja sitä paitsi, mitä vikaa on keskinkertaisuudessa. Se on se testaaja muuten aika jäyhä tyyppi. Kasvattajan mielestä pätevä. Tarjosi sille kahvitkin. Mutta pullaa ei antanut.
 
Ensimmäinen pennuistani on jo Omassa Kodissaan. Pikku-Kepponen eli Millan Trick or Treat jää kuulemma toistaiseksi kotiin kasvamaan. Kasvattajan mielestä se on yhtä lupaava kuin minä. Ja naurettavasti saman näköinen! Minusta se on kyllä villimpi ja takuulla pienempi. Pojat ovat aika jässiköitä. Vankkaluustoisia ja hyvin rakentuneita veijareita. Näyttävät isältään Rommelilta hännän asentoa myöten. Rommelissa on muuten näin meidän kesken ollut aina sellainen hassu piirre että se nostaa häntänsä mahtaillessaan ihan pystyyn. Meillä Saksanpaimenkoirilla hännän pitäisi olla kauniisti selkälinjan jatkeena. Ihan niin kuin minulla. Minusta Rommelin häntä on kiva. Jos Rommelista ei muuta näy niin häntä kuitenkin. Kätevä lumihangessa.
Kiitos Teille kaikille jotka olette runsaslukuisina viihtyneet kirjoitusteni äärellä ja seuranneet blogiani myös Jahti&Vahti-sivustolla. Jatkoa saattaa olla luvassa...
Minä otan ilon irti elämästä ja lähden Rommelin kanssa pihalle.
Dori pentuineen kiittää.

06.03.2014

Tervehdys taas kaikki koirien Ystävät!

Pentuni kasvavat vauhdilla ja minua vaivaa tyhjän pesän syndrooma. Vieroitin pentuni jo kertaalleen mutta tulin katumapäälle ja yritin aloittaa imettämistä uudelleen. Kovin tyhjää tuntui vain maitobaarissani olevan sillä pentuni kyllästyivät heikkoon tarjontaani pikaisesti. Minä puolestani kyllästyin puruleluna olemiseen ja olen sen jälkeen ollut päättämättömyyden tilassa. Haluan ulos ja takaisin sisälle ja takaisin ulos enkä viihdy missään kauaa. Käyn herättämässä pentuni ja saatuani ne hyvin hereille ja vaatimaan kovaäänisesti ruokaa kasvattajalta lähden tyytyväisenä takaisin ulos. Kasvattaja väittää saavansa harmaita hiuksia kanssani. Joutui käymään kampaajalla että ehkä asiassa on jotain perää... Tosin ei se hiusto mielestäni ollut kovin kummoinen alunperinkään. Heikkoturkkista sukua, sanon minä.

Pentuni ulkoilevat ahkerasti ja harjoituttavat kehittyviä lihaksiaan. Kevät on tulossa vauhdilla ja sulavan lumen alta on paljastunut makoisia herkkuja kuten syksyllä maahan unohtuneita omenia. Hautasin itsekin syksyllä luita maahan pahan päivän varalle ja tarjoaisin niitä mielelläni pennuilleni. Yli talven maassa muhitettu luu on sitten maistuva! Harmikseni olen unohtanut mihin niitä hautasin joten olen joutunut tekemään turhia kaivaustöitä myös kasvattajan perennapenkkiin. Ei tykännyt työstäni, ei. Turhaa se olikin sillä luita ei löytynyt.
 
Pentuni ovat pikapuoliin lähdössä eläinlääkärille terveystarkastukseen sekä tunnistusmerkittäviksi. Niin ne lapset kasvavat. Lisäksi tänne meille tulee sellainen pentutestaaja joka leikki minunkin kanssani kun olin pieni. Muistelin hämärästi että minulle tarjottiin palloa ja rättiä joista olisi sitten pitänyt innostua. En tykännyt kummastakaan. Pallo oli väärän värinen ja rätti suussa inhottavan tuntuinen. Kaikenlaista… Onneksi lelut ovat sen jälkeen parantuneet!
Olen yrittänyt pitää kasvattajani virkeänä kaikin tavoin ettei se vain pääsisi laiskistumaan. Taidankin pyytää nyt ulos. Sitten voinkin heti haluta taas sisälle. Aika kiva seuraleikki ainakin minusta. Voin jatkaa sitä loputtomiin!
Terkkusin, Dori, kekseliäs keppostelija

19.02.2014

Hännänheilautus kaikille!

Olemme muuttaneet taaperoikäisille tarkoitettuihin tiloihin ja pentulaatikko on kasattu odottelemaan tulevaa tarvetta. Minulla on mahdollisuus poistua vapaasti pentujeni luota lepäilemään rauhassa ja olenkin ottanut rennosti. Yhtenä päivänä kävi kuitenkin pieni työtapaturma kun tuuhea häntäni (josta olen ollut muuten hyvin ylpeä) unohtui pentujeni puolelle. Eipä ole tuuhea enää, ei. Epäilykseni kohdistuvat isoimpaan poikapentuuni. Näyttääkö se teistä syylliseltä?

Pienokaiseni ovat pitäneet minut kiireisenä. Aikamoisia riiviöitä… Vieroitan niitä sillä niiden terävääkin terävämmät hampaat tuntuvat ikäviltä. Olenkin opetellut kävelemään kynsilläni etteivät ne ylettyisi nisiini. Huonolla menestyksellä tosin! Onneksi reippaat huoltojoukkoni ruokkivat pentujani useita kertoja päivässä. Lopun aikaa kuulemma siivoavat niiden jälkiä. Puhtaushan on puoli ruokaa.

Koska olen palveluskoira, on minua koulutettu nuoresta pitäen. Tänä vuonna minun pitäisi osallistua kilpailuihin! Henkinen kapasiteettini on kasvattajani mukaan taantunut pentujeni tasolle. Olen hyvin reipas ja riehakas. Minulla muka esiintyy tottelevaisuuden epätarkkuutta. Miten niin? Istumaan käskettiin ja istuinkin ajoittain.
Pentuni pitävät leluista ja olen antanut niille joitain omiani. Erityisesti pehmeä tiikeri on ollut suosiossa. Se oli ennen isompi. Tyhjensin sen ensin huolellisesti tarpeettomista täytteistä.
Nyt kuuluu lupaavaa kolinaa, taitaa olla ruoka-aika. Olen yrittänyt olla ensimmäisenä paikalla. Ja viimeisenä. Pitää pitää puolensa!
Kerron taas kuulumisiamme pikapuoliin,
Dori, ennen kaunishäntäinen.

07.02.2014

Tervehdys taas täältä pentulaatikon ääreltä!

Pentuni kasvavat ihan silmissä ja niiden ruokahalu on valtaisa. Imetän niitä useita kertoja päivässä ja taistelu parhaista paikoista onkin melkoista. Olen kärsivällinen vaikka niiden puhkeamassa olevat hampaat nipistävät jo ilkeästi, aijai. Helpotusta on kuulemma luvassa, sillä pennuilleni on jo tarjottu ensimmäisiä kertoja kiinteitä aterioita. Jahti&Vahti-penturuokaa veteen liotettuna, seassa hiukan kermaviiliä. Alkuun ruokailu on kyllä aikamoista sotkemista. Iso osa tarjotusta ruoasta on mennyt ohi suun! Olen saanut nuolla ylijääneen ruoan kupista, miten se onkin maistuvampaa kuin oma muonani vaikka syömme kuulemma ihan samaa ruokaa? Kasvattajani mielestä olen vain niin perso hyvälle ruoalle. Onneksi täällä on hyvät ruokavarastot. Kotivara kunniaan!

Pentujeni kuulo on kehittymässä ja ne alkavat tunnistaa myös omien ihmisteni ääniä. Täällä asuu sellainen reipas nuori mies, joka istuskelee usein pentulaatikkoni vieressä ihailemassa pienokaisiani. Hän osoittaa kyllä hyvää makua.
Pentuni osaavat jo nousta laatikkonsa reunalle ja isokokoisin poikapentuni tuli jo yli laidan. Otin sen varovaisesti suuhuni ja nostin takaisin pesään. Taitaa olla uppiniskainen luonteeltaan koska se teki välittömästi saman tempun uudelleen! Kasvattajani mukaan se on vain hyvin kehittynyt ja ketterä. Uskoisi vain minua, kyllä emo tietää…

Pentuni nukkuvat syömisen jälkeen rauhallisesti ja minulla on käynyt aika pitkäksi. Olenkin ollut kekseliäs ja viihdyttänyt itseäni varastelemalla sukkia. Kasvattajani mielestä se ei ole ollenkaan mukavaa ja minua on toruttu. Yhtenä yönä en kuitenkaan mahtanut itselleni mitään ja minun oli saatava herkullinen sukka pyykkikorista. Jouduin hiukan työskentelemään asian eteen sillä sen kansi oli tiukasti kiinni. Koska en saanut sitä auki, päätin järsiä sen kylkeen reiän. Aikaahan se vei mutta lopulta onnistuin! Sukka maistui niin hyvältä että lopulta söin sen kokonaan. Kasvattaja huomasi asian aamulla ja kauhistui. Lääkekaapissa oli parafiiniöljyä tällaisen tapauksen varalta. Onnekseni syömäni sukka alkoi yököttää ennen öljyn antamista ja oksensin sen pois. Se oli varmaan tuon talon isännän sukka. Nyt pyykit ovat siirtyneet kokonaan ulottumattomiini. Puruluut eivät ole kyllä korvaavia tuotteita mikäli minulta kysytään. Mutta ei kuulemma kysytä.

Pentuterveisin, Dori, suuri sukkien ystävä

29.01.2014

HAUskis!

Pienokaiseni saivat aamusyötöllä vatsansa täyteen. Nyt ne nukkuvat vatsat pyöreinä pentulaatikossa ja minulla on hetki aikaa paneutua näihin kirjallisiin töihini.
Olen kuulemma esimerkillinen emo. Hoidan pentujani huolella ja pidän ne puhtaina nuolemalla niitä. Ensimmäisinä päivinä synnytyksen jälkeen en olisi millään malttanut jättää niitä edes ulkoilujen ajaksi. Hoidin tarpeeni nopeasti ja kiirehdin takaisin pentujeni luokse. Ne tarvitsevat kasvaessaan paljon ravintorikasta maitoani ja siksi minäkin syön hyvällä ruokahalulla tuttua ja turvallista Jahti&Vahti-penturuokaa, joka sopii hyvin meille imettäville emoille. Olen kuulemma pohjaton!
Pentuni ovat kasvaneet hienosti ja niiden silmät alkavat aueta. Näkökyky on vielä heikko, mutta se tarkentuu päivä päivältä. Ne liikkuvat jo pentulaatikossa ja alkavat nousta horjuville jaloilleen. Aikamoista vaappumista vielä! Ne alkavat myös äännellä enemmän. Alkuun pentujen ääntely on pientä vikinää mutta hyvin nopeasti ne laajentavat repertuaariaan. Olen jo kuullut pientä murinaa ja kiljahteluakin niiden taistellessa parhaista paikoista ”maitobaarissani”. Toinen tytöistäni on erityisen kovaääninen ja luonteeltaan kärsimätön. Siksi menenkin paikalle juoksujalkaa kuullessani sen minua tarvitsevan. Nyt maltan jo viettää pieniä hetkiä ihmisteni kanssa. Nautin niin rapsutuksista ja kaikesta siitä huomiosta jota minulle annetaan. Huoltojoukkoni saavat minulta tässä suhteessa Kunniamaininnan.
Yllä olevassa kuvassa tuo kovaääninen tyttöpentuni, nimeltään muuten Millan Trick or treat (suom. karkki vai kepponen) näki kasvattajansa ensi kertaa. Kylläpä sitä nauratti! On kyllä aika veijari, todellinen kepponen!

Emonvaistoni ovat viihdyttäneet omia ihmisiäni. Olen aina pitänyt kovasti puruluista ja niitä minulle on nytkin tarjottu. En ole kuitenkaan malttanut syödä niitä vaan olen juossut taloa ympäri yrittäessäni etsiä niille sopivaa piilopaikkaa. Vaistoni käskevät minua hautaamaan ne ”pahan päivän” varalle. Olin jo ihan tuskissani kun sopivaa piilopaikkaa ei tahtonut löytyä. Lopulta vein ne takaisin kasvattajalleni joka lupasi huolehtia niistä hyvin. Ne laitettiin kirjahyllyn päälle odottamaan tulevaa tarvetta. Käyn tarkastamassa aika ajoin niiden olevan vielä tallella. Tarkkana pitää olla!
Nyt pentulaatikossa äänet muuttuvat astetta vaativimmiksi. Minun täytyy nyt mennä, velvollisuudet kutsuvat. Itse tosin katson olevani etuoikeutettu kun minulle tämä äitiyden ilo on suotu.
Kerron taas pian kuulumisiamme, terkuin Dori sekä pennut Millan Time Bandit, Trademark,Trick or Treat ja Time after Time

21.01.2014

Seuraa koiranpentujen kehitystä

Lämpimän pyöreä, pehmeän karvan peittämä olemus, kirkkaat silmät, kostea kuononpää ja rajattomasti hellyyttä jaettavana koko sydämen kyllyydestä. Mikä se on?
Tietenkin koiranpentu!
Täällä voit seurata yhden pentueen kasvua sekä kehitystä vastasyntyneestä, täysin emosta riippuvaisesta pennusta luovutusikäiseksi, reippaaksi koiranpennuksi.


Tässä olen minä, pitkäkarvainen saksanpaimenkoira TLNW-13, PMV-13 (Tallinnan sekä Pohjoismaiden Voittaja vuonna 2013) Millan Doritt. Isäksi pennuilleni valittiin FI MVA (Suomen muotovalio) Rommel v Arlett. Olin valintaan tyytyväinen, onhan Rommel minulle entuudestaan tuttu ja kaikinpuolin herrasmiesmäinen, komea kaveri. Saksassa syntynyt tosin, mutta onneksi meillä koirilla on yhteinen, kansainvälinen kieli!
Valmistauduin synnytykseen omassa pesälaatikossani, johon olin saanut tutustua jo hyvissä ajoin ennen laskettua aikaani. Laatikossani on asianmukaiset suojareunat, etten vahingossa makaisi pentujeni päällä. Ovathan ne syntyessään kovin pieniä ja avuttomia.

Synnytykseni käynnistyi rauhallisesti. Muokkasin pesääni kaivamalla itselleni paremmin sopivaksi. Kohtuni supistukset aiheuttivat minulle kipuja, joita osasin vaistomaisesti helpottaa läähättämällä. Kasvattajani istui vierelläni ja puhui minulle rauhoittavasti. Se helpotti oloani kovasti.
Sitten tunsin tarvetta ponnistaa ja hetken pinnisteltyäni ensimmäinen pentuni syntyi. Koiranpennut syntyvät sikiökalvon peittämän, nesteen täyttämän pussin sisällä. Osasin auttaa pentuni hiukan avustettuna ulos pussista. Sitten katkaisin napanuoran puremalla sen poikki. Jälkeiset syötyäni nuolin innokkaasti pentuani. Ensimmäinen poikapentuni oli maailmassa. Minä olin nyt emo! Pentuni saivat kantoaikanaan ravintonsa istukan välityksellä. Sen sisältämä uteroverdiini värjäsi alustani vihreäksi. Lähtee kuulemma huonosti pois pesussa...

Synnytykseni jatkui rauhallisesti. Reilun tunnin päästä ensimmäisen pentuni syntymästä ponnistin maailmaan isokokoisen tyttöpennun. Nyt tiesin jo mitä tehdä. Puhdistin pentuni ja ohjasin sen nisilleni, joissa velipoika imi jo innokkaasti.
Sitten synnytyksessäni seurasi pidempi tauko. Kohtuni muodostuu kahdesta ”sarvesta”. Pennut syntyvät näistä sarvista siten, että toinen tyhjentyy ensin. Mielenkiintoista, eikö?
Olen niin iloinen pennuistani, sain kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Kaikki ovat reippaita, hyväsyömäisiä ja minulle yhtä rakkaita. Hoidan niitä huolellisesti. Ruoka maistuu taas hyvin. Minulle tarjotaan tuttua ruokaani, Jahti&Vahti-penturuokaa, jota söin myös kantoaikanani. Olen sillä tavalla nirso, etten koske huonolaatuisiin ruokiin. Ruoan pitää olla terveellistä ja maistuvaa!
Kerron taas kuulumisia viikon päästä.


Onnellisin pentuterveisin, Dori

Jahti&Vahti-esite
Yritys
Ruoki koiraasi oikein
Kysy asiantuntijalta
Koiravinkit